Ethereum 2.0 tapahtuu vaiheissa

Ethereum 2.0

Ethereum on maailman toiseksi tunnetuin ja suurin tekijä kryptovaluuttojen maailmassa, joten päätin kirjoittaa siitä ja sen tulevaisuudesta hieman blogitekstiä.

Ethereumin käyttötarkoitus poikkeaa hieman Bitcoinista ja se on digitaalisen maksuvälineen sijaan monipuolinen ohjelmointialusta.

Ethereumilla on ollut omat haasteensakin, joihin Ethereum 2.0 -päivityksen uskotaan tuovan ratkaisuja.

Ethereum on teknologia, jonka ansiosta kryptovaluuttoja voi lähettää kenelle tahansa pienellä korvauksella.

Maksuvälineenä toimii Ethereumin oma Ether-valuutta, jolla maksetaan pienehkö polttoainemaksu transaktion käsittelijälle. Käytä tätä opasta Ethereumin ostamiseen. Ainakin itse olen tuon hyväksi havainnut.

Ethereumilla voi kehittää myös erilaisia sovelluksia, jotka toimivat hajautetusti. Ne eivät ole siis keskitettyjä yhteen tiettyyn paikkaan, eikä niitä voi peittää tai mitätöidä jonkun tietyn tahon toimesta.

Ethereumille on asetettu kovat odotukset, koska se mahdollistaa esimerkiksi älysopimusten laatimisen, joita pidetään lähitulevaisuuden mullistajana.

Sen taipaleeseen on mahtunut mutkiakin ja Ethereum 2.0 -päivityksen odotetaan kehittävän alustaa vastaamaan virtuaalimaailman tarpeita paremmin.

Ethreumin idea Bitcoinin haasteista

Ethereumin lohkoketju sai alkunsa vuonna 2015, jota edelsi Ethereumin white paperin julkaiseminen ja koko projektin käynnistäminen.

Sen pääperustaja on alusta lähtien ollut Vitalik Buterin, joka toimii edelleen Ethereumin kasvoina.

Perustusaikoina Buterin työskenteli Bitcoin Magazinessa, minkä ansiosta hän tiesi paljon Bitcoinin lainalaisuuksista.

Buterin havaitsi, että Bitcoin tarvitsi ohjelmointikielen, jolla voitaisiin kehittää sovelluksia sen lohkoketjuun. Hänen visionaan oli kasvattaa Bitcoinin käyttötarkoitusta, jotta se olisi enemmän kuin digitaalinen valuutta.

Bitcoin ei vastannut Buterin kehitysodotuksia, joten hän käynnisti oman projektinsa, Ethereumin.

Ethereum-projekti vakuutti ideallaan monet kryptovaluuttojen asiantuntijat ja onnistui keräämään melkein 20 miljoonaa dollaria rahoitusta.

Se on kuitenkin vaatimaton summa verrattessa ICO-potteihin, jotka olivat tulosta vuoden 2017-2018 kryptobuumista.

Tuolloin joukkorahoituksen nousivat Ethereumin kohdalla valtavaan suosioon, jolloin Ethereumin kurssi hätyytteli jopa Bitcoinia.

Ethereumin haasteet tällä hetkellä

Ethereumin haasteetEthereumin suurimmat tämänhetkiset ongelmat ovat hitaat transaktiot ja korkeat kustannukset.

Haasteiden takia markkinoille on tullut kilpailijoita ja Ethereumin taustajoukoista lähtöisin olevia virtuaalinikkareita on ryhtynyt kehittämään omia kryptovaluuttojaan.

Esimerkkejä näistä ovat Charles Hoskinsonin Cardano ja Gavin Woodin Polkadot.

Ethereum 2.0 -päivitys sisältää paljon muutoksia, jotka liittyvät alustan rakenteeseen ja suunnitteluun.

Se poikkeaa huomattavasti sen ensimmäisestä versiosta. Ethereum 2.0 parantaa alustan energiatehokkuutta, hajautuneisuutta ja skaalautuvuutta.

Lohkoketjuteknologiaan perustuvat kryptovaluutat vaativat tyypillisesti paljon energiaa, mutta Ethereum 2.0:n ansiosta pienempi energiatarve vähentää laitteistojen määrää.

Tämä madaltaa kynnystä liittyä alustaan mukaan, kun käyttäjän ei tarvitse enää kilpailla laitteiston paremmuudesta.

Uusi mekanismi lisää verkon muodostamia kohteita, mikä puolestaan parantaa lohkoketjun hajautuneisuutta.

Ethereum 2.0 vie alustan Proof of Stakeen

Ethereum 2.0 tapahtuu vaiheittain ja sen ensiaskel tapahtui loppuvuonna 2020.

Silloin käyttöön otettiin Beacon Chain, jonka tarkoituksena oli rekisteröidä validaattorit. Samalla se siirtyi Proof of Stake -konsensusalgoritmiin, mitä pidetään ensimmäisen vaiheen näkyvimpänä muutoksena.

”Proof of Stake -mekanismi on sen edeltäjäänsä, Proof of Work -mekanismia tehokkaampi. PoW vaatii toiminnassaan fyysisiä louhijoita, mikä asettaa jo itsessään merkittäviä rajoitteita verkon kapasiteetille!”

Tämän voi havainnollistaa esimerkillä, jossa Ethereum 1.0 käsittelee sekunnissa noin 15 transaktiota, Bitcoinin pystyessä samalla ajalla vain puoleen.

Lähes kaikki Ethereumin kilpailijat hyödyntävät verkossaan jotain Proof of Staken muotoa.

Niillä on omat nimityksensä ja Ethereumin PoS-variantin nimi on Casper. Casperissa on oma slashing-omainaisuus, joka syynää väärin toimivia validaattoreita.

Viimeinen vaihe viimeistelee ominaisuudet

ETH-kolikoEthereum 2.0 on tämän artikkelin kirjoitushetkellä viimeistelyä vaille valmis. Phase 2 on sen viimeinen vaihe, jonka ennakoitiin käynnistyvän vuosien 2021–2022 taitteessa.

Tarkkaa aikataulua ei vielä tiedetä, koska sitä edeltävät kehitystyöt hakevat vielä lopullista muotoaan.

Käytännössä viimeisessä vaiheessa lisätään merkittäviä ominaisuuksia. Phase 2 tuo mukanaan Ethereum-tilien transaktiot, poikkiketjuiset siirrot, älysopimukset ja muut Dapp-kehitystyöhön liittyvät puitteet.

Kun viimeinen vaihe on valmis ja kaikki ETH-tokenit on siirretty Ethereum 2.0 -version lohkoketjuun, kytketään nykyinen järjestelmä pois päältä.

Tässä kestänee reilu vuosi.

Ethereumin Ether-valuuttaa voi kuitenkin ostaa edelleen tavalliseen tapaan kaupankäyntialustoilla, kunhan tiedostaa täysin niihin liittyvät riskit.

Ethereumin kilpailijat

Ethereum eikä Bitcoin ole ainoita alansa toimijoita, vaan virtuaalimaailmassa on tarjolla tuhansia eri kryptovaluuttoja.

Toiset ovat suositumpia kuin toiset ja monissa niissä on omat vahvuutensa ja kilpailutekijänsä.

Mielenkiintoista onkin nähdä, mitkä kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen ja mitkä unohtuvat ajan saatossa virtuaaliseen mustaan aukkoon.

Ethereumia ovat haastaneet muun muassa aiemmin mainitut Polkadot ja Cardano, jotka molemmat pyrkivät vastaamaan Ethereumin haasteisiin ja kipupisteisiin.

Molempien valuuttojen taustalla on tekijöitä, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet Ethereumin parissa, mutta ovat syystä tai toisesta lähteneet omille poluilleen.

Polkadot haluaa yhdistää lohkoketjut

Polkadot on kivunnut kryptovaluuttojen tärkeimpien toimijoiden joukkoon ja se kuuluu tällä hetkellä markkina-arvoltaan kymmenen suurimman kryptovaluutan joukkoon. Ekosysteemiä mitattaessa se on markkina-arvoltaan toiseksi suurin heti Ethereumin jälkeen.

Polkadot kuuluu kryptovaluuttojen alustakategoriaan, jossa sitä pidetään kolmannen sukupolven kryptovaluuttana. Sen tavoitteena on, että jokainen sovellus, joka rakennetaan Polkadotin päälle, saisi oman lohkoketjunsa.

Tällä voitaisiin välttää lohkoketjun kapasiteettiongelmat, jotka ovat olleet tuttuja Ethereumille.

Polkadotin toimintaperiaate on Ethereumiin verrattuna erilainen, koska se pyrkii yhdistämään toisiinsa eri lohkoketjut. Sitä voidaankin pitää Ethereumia täydentävänä tekijänä, koska se on ryhtynyt jo rakentamaan siltaa omansa ja Ethereumin lohkoketjun välille.

Cardano yksi haastajista

Cardano logoCardano on toinen mielenkiintoinen Ethereumin kilpailija, jota pidetään usein Ethereumin suurimpana haastajana.

Se on kasvattanut sijoittajien mielenkiintoa viime vuosien aikana ja nykyään se kuuluu niin ikään kymmenen suurimman kryptovaluutan joukkoon.

Cardano poikkeaa Ethereumista ja Polkadotista siten, ettei se ole aikomassa esimerkiksi DeFi-markkinoille ainakaan lähitulevaisuudessa.

Cardano on pitkään ja huolellisesti rakennettu projekti, mutta sen kaikkia suunnitelmia ei ole saatu vielä käytäntöön. Cardanon suurin haaste onkin aika, eli ehtiikö se tulla valmiiksi tarpeeksi ajoissa.

Etusivu » Ethereum uusi tuleminen
Scroll to Top