Etusivu » Lainaa

Lainaa netistä järkevästi ja vastuullisesti

Lainaa netistä

Harva selviää elämästään ilman lainaa.

Tarvitsemme lainaa elämämme eri vaiheissa ja on täysin normaalia, että ihminen ei välttämättä koskaan elämässään ole täysin velaton.

Tämä ei kuitenkaan ole automaattisesti huono asia, sillä lainaa on kahdenlaista:

  • Hyvää lainaa
  • .. ja pahaa lainaa

Hyvä laina on laina, jolla voidaan tehdä kannattava investointi. Tällainen investointi voidaan esimerkiksi nuoren henkilön kohdalla tehdä henkiseen pääomaan.

Viittaan siis siihen, että opintolainan ottaminen ja käyttäminen itsensä kouluttamiseen on viisasta lainaamista.

Samoin asuntolaina tai sijoitusasuntolaina on usein kannattava ratkaisu.

Oman asunnon myötä pääsee tilanteeseen, jossa ei tarvitse maksaa vuokraa toisille, vaan voi samalla rahalla lyhentää omaa lainaa. Sijoitusasunto taas oikein ja oikeasta paikasta hankittuna tuottaa kuukausittaista kassavirtaa omistajalleen.

Huonoa lainaa ottava velkaantuu jossain vaiheessa korviaan myöten pikavipeillä tuhlailevan elämäntyylinsä takia. Viisaasti hyvää lainaa ottaneella taas saattaa olla sijoitussalkussaan vaikka miljoonan euron tuottava vipu

Nämä kaksi henkilöä ovat taloudellisesti aivan eri asemassa, vaikka sijoittajatyypillä voikin olla euromääräisesti moninkertaisesti lainaa verrattuna tuhailijaan.

Tarinan opetus?

Se, että lainaa ei pidä automaattisesti tuomita pahaksi eikä hyväksi.

Laina on neutraalia.

Käyttötarkoitus ratkaisee lopulta sen, miten lainan otto elämääsi vaikuttaa.

Alempana käymme läpi erilaisia lainoja ja vinkkejä viisaiden lainapäätösten tekemiseen.

Lainaa heti tilille ilman vakuuksia

Aloitetaanpa siitä vaarallisimmasta lainasta, eli vakuudettomasta kulutusluotosta, joka siirretään heti tilille.

Lainan korko tarkoittaa käytännössä rahan hintaa. Hinta taas määräytyy riskin ja tuoton suhteessa.

Suomeksi?

Mitä enemmän riskiä pankki joutuu kantamaan siitä, että lainaa ei makseta takaisin, sitä suurempi tuotto tämän riskin kantamisesta on saatava.

Tämän takia vakuudeton laina on lainatyypeistä kallein. Sen vakuutena ei ole mitään ja yleensä sen ottajan taloustilanne on korkeintaa keskinkertainen.

Ennen kuin ryntäät ottamaan lainaa heti tilille mistä sattuu rahoituslaitoksesta, käy nämä asiat itsesi kanssa läpi:

  • Tarvitsenko todella sen mitä olen lainalla hankkimassa?
  • Jos kyllä, niin tarvinko lainaa todellakin näin paljon
  • Jos kyllä, niin olenko kilpailuttanut ja vertaillut lainat huolellisesti?
  • Jos kyllä, niin vielä kerran: voisinko kuitenkin vain yrittää säästää rahat tuloistani lainaamisen sijaan?

Mikäli päädyt ottamaan lainaa netistä ilman vakuuksia, pyri saamaan edullisin mahdollinen korkoa ja maksa sen jälkeen laina mahdollisimman nopeasti pois.

Lainojen vertailu on sitä kannattavampaa mitä suuremmasta ja kalliimmasta lainatyypistä on kyse.

Mikäli haluat löytää hyviä vaihtoehtoja vakuudettomalle lainalle, vertaa lainoja osoitteessa Vertailelainoja.fi.

Yksi tehokas tapa tehdä huolellinen lainavertailu omn kilpailuttaa laina jonkun siihen erikoistuneen palvelun kautta.

Oman pankin kulutusluottoon ei ole mitään syytä tarttua vertaamatta sitä ensin huolellisesti myös muihin vaihtoehtoihin.

Kulutusluottoja voi kilpailuttaa Omalaina.fi sivustolla ilmaiseksi. Sopiva laina voi löytyä myös esimerkiksi Sortter.fi:n välityksellä.

Kirjoitamme vuonna 2021 tarkempia esittelyitä lainapalveluista. Yllä mainittujen vertailusivustojen ja lainanvälittäjien lisäksi Suomessa on useita muitakin luotettavia toimijoita.

Lainojen yhdistäminen voi olla ratkaisu ylivelkaantuneelle

Lainojen yhdistäminen on ollut viime vuosina varsin trendikästä.

Tämä johtuu siitä, että Suomessa hallitus on laskenut päätöksilleen kulutusluottojen korkokattoja tasaiseen tahtiin vuodesta 2012 alkaen.

Ihmiset ovat velkaantuneet (syistä joihin emme tässä ota kantaa) ja vanhojen kalliiden vippien pois maksaminen on ollut houkutteleva vaihtoehto.

Kannattaa huomata, että yhdistelylainoja tarjoavat palvelut tienaavat hyvin lainoja yhdistelemällä. Markkinointi on runsasta eikä kaikkea pidä uskoa, mitä markkinamies kertoo.

Paras keino päästä veloista eroon on maksaa velat pois. Ei ottaa uutta lainaa.

Lainojen yhdistäminen voi kuitenkin joissain tapauksissa olla perusteltu ratkaisu.

Mikäli et pysty maksamaan pikavippejäsi ja osamaksujasi pois ennen aikaisesti, voit yhdistää lainat jos uusi laina todella säästää rahaa.

Kun sanon, että säästää rahaa, todellakin tarkoitan sitä.

Monesti yhdistelylainassa kyllä on kyllä pienempi korko, mutta niin on myös pidempi maksuaika.

Vaikka korko tippuisi yhdistelemällä puoleen, se ei auta, jos laina-aika samalla kolminkertaistuu.

Kokonaiskustannukset nousevat pitkän laina-ajan myötä entistä suuremmiksi.

Oletko edelleen halukas yhdistämään lainasi?

Suomenyhdistelylaina.fi -palvelu lienee parhain paikka sen toteuttamiseen.

Asuntolainan kilpailutus on helpompaa kuin ennen

Asuntolaina on varmasti se laina jonka useimmat meistä tulevat jossain vaiheessa elämäänsä ottamaan.

Asuntolainojen viitekorot ovat olleet vuosia nollassa ja sen alapuolella, eikä marginaalitkaan päätä huimaa.

Nykyään on realistista saada asuntolainaan 0,03-1,00 marginaali lähes pankista kuin pankista.

Jos olet ottanut asuntolainasi vuosia – jopa kymmeniä vuosia – sitten, marginaalisi saattaa olla jopa yli 2 prosenttia.

Eikö kuulosta paljolta?

Nopea laskuesimerkki: Yhden prosenttiyksikön ero 100 000 € asuntolainassa tarkoittaa 20 vuoden laina-ajalla noin 11 000 euron eroa.

Joko alkoi mieli tehdä asuntolainan kilpailutus?

Oman marginaalin saa nopeasti alemmas kyselemällä kilpailevilta pankeilta tarjouksia. Jos pankin vaihto ajatuksena tuskastuttaa, voit aina näyttää nykyiselle pankin sedälle saamasti tarjoukset muista pankeista.

Hyvin, HYVIN, todennäköisesti hän on valmis laskemaan korkoasi pitääkseen sinut asiakkaana.

Asuntolainoja voi kilpailuttaa ilmaiseksi myös verkossa.

Suosituksemme on Etua.fi palvelu, jonka avulla sain itsekin merkittävän säästön asuntolainaani.

Lainatietoa ja termejä

Tässä hieman lainatermejä, joiden tunteminen auttaa sinua kehittymään fiksuksi lainaajaksi:

Korko

Korko on rahan eli lainan hinta. Korkoa kertyy siitä lainaosuudesta, jota ei ole vielä maksettu. Korko on lainanantajan tuotto lainan myöntämisestä.

Kuukausierä

Kuukausierä on joka kuukausi maksettavaksi tuleva summa, jolla lainasummaa lyhennetään. Se sisältää lainan lyhennyksen, korot ja muut kulut.

Takaisinmaksuaika

Lainoissa on yleensä jokin takaisinmaksuaika. Se tarkoittaa sitä aikataulua, jossa laina on tarkoitus maksaa kokonaan takaisin. Kun takaisinmaksuaika päättyy, velka on kuitattu.

Todellinen vuosikorko

Todellinen vuosikorko huomioi lainan korkokustannusten lisäksi myös lainaan liittyvät muut kulut, kuten avausmaksut ja tilinhoitopalkkiot.

Viivästyskorko

Jos et maksa lainasi kuukausimaksua ajoissa, alkaa lainasi kerryttää viivästyskorkoa. Viivästyskorot ovat usein normaalikorkoa paljon suurempia. Niitä kannattaa siis välttää kuin ruttoa.

Maksuvapaa kuukausi

Jotkut lainanmyöntäjät tarjoavat mahdollisuuden maksuvapaisiin kuukausiin sekä kulutusluotossa että asuntolainassa. Tämä tarkoittaa, että kyseisinä kuukausina ei tarvitse lyhentää lainaa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että tästä huolimatta laina saattaa kerryttää korkoa.

Lainan kokonaiskustannukset

Tarkoittaa kaikkia kuluja, kuten korkoa, avausmaksuja, tilinhoitopalkkioita ja muita kuluja yhteensä.

Luottokelpoisuus

Luottokelpoisuudella tarkoitetaan henkilön kykyä suoriutua lainanmaksusta. Arvioon vaikuttavat useat asiat, esimerkiksi hakijan palkka ja mahdolliset maksuhäiriömerkinnät.

Vakuudeton laina

Vakuudettomat lainat eivät edellytä, että niiden vastineeksi annetaan jokin vakuus. Vakuudeton laina on käytönnössä pikavippi tai kulutusluotto jonka vakuutena ei ole mitään omaisuutta.

Vakuudellinen laina

Vakuudellinen laina tarkoittaa lainaa, jossa lainan vastineeksi annetaan vakuus, kuten asunto tai metsäpalsta. Jos et suoriudu lainasta, lainanantaja voi viime kädessä ottaa vakuuden haltuunsa. Vakuudellinen laina on edullisempi kuin vakuudeton.

Lainan marginaali

Lainan marginaali on prosenttiluku josta puhutaan asuntolainan yhteydessä. Se lisätään tietyn viitekoron päälle. Viitekorkona käytetään yleensä 12kk Euriboria, Lainan korko tarkoittaa viitekorkoa ja marginaalia yhteensä.

Vieritä ylös