Sijoittaminen on tapa saada ylimääräiset eurot poikimaan sen sijaan, että ne makaisivat pankkitililläsi.
Suomen Pankin mukaan suomalaisilla kotitalouksilla oli vuoden 2024 kesällä 110,8 miljardia euroa pankkitileillään.
Osakkeissa oli vuoden 2024 maaliskuussa 46,3 miljardia.
Yksi syy siihen, miksi rahan sijoittaminen kiinnostaa suomalaisia niin vähän, on ajatus sijoitustoiminnan vaikeudesta.
Sijoittaminen on kuitenkin helpompaa, kuin moni uskoo.
Sijoittamisen alkeet voit ottaa haltuun vaikka tämän artikkelin vinkeillä.
Huomaathan, että vaikka kerron tässä, miten aloittaa sijoittaminen, en tarjoa sijoitusneuvontaa.
En voi taata sijoituskohteiden tuottoja tulevaisuudessa, jokainen sijoittaa omalla vastuullaan.
Pääomasi on vaarassa: sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Tarkasta kaikki sovellettavat maksut.
Sijoittaminen kannattaa aloittaa vasta puskurirahaston jälkeen
Sijoittaminen pienellä pääomalla on täysin mahdollista – alkuun pääsee jo kympillä kuussa.
Mutta mitä sitten, jos rahat ei riitä elämiseen?
Miten ne voivat riittää sijoittamiseen?
Ensimmäinen askel on budjetin laatiminen ja omien menojen uudelleen arvioiminen.
”Ei ne pienet tulot, vaan ne suuret menot”..
Jotta palkasta jäisi enemmän käteen, kannattaa karsia kaikki mahdolliset kulut.
Jäljelle jäävät sopimukset tulee mahdollisuuksien mukaan kilpailuttaa.
Lainojen yhdistäminen tuo usein roimat säästöt.
Yhden ison lainan maksaminen lukuisten pienten lainojen sijaan säästää rahaa joka kuukausi.
Korkokatot ovat laskeneet uusien lainojen korkoja, joten kilpailuta lainat ilmaiseksi osoitteessa omalaina.fi.
Parhaat säästövinkit voivat lisätä käteen jäävää osuutta jopa sadoilla euroilla kuussa.
Pyri maksamaan kaikki lainat pois ennen osakkeiden tai rahasto-osuuksien ostamista.
Poikkeuksena tästä opiskelijat, joille opintolainan sijoittaminen sen pois maksamisen sijaan voi olla huikea mahdollisuus.
Jos lainan korko on suurempi kuin sijoitusinstrumentin tuotto-odotus, on selvää, mihin sijoittaa käyttämättömät rahat.
Onko kulutusluotot kuitattu? Mahtavaa! Vielä ei kuitenkaan ole aika miettiä, miten sijoittaa ylimääräiset eurot.
Aloita sijoittaminen vasta, kun sinulla on puskurirahasto.
Puskurirahasto on periaatteessa säästötili, millä on muutaman kuukauden menoja vastaava summa.
Puskurirahaston avulla voit selvitä isoista lääkärikuluista, äkillisestä tulojen laskusta tai esimerkiksi putkivuodosta ottamatta uutta lainaa.
Onko puskurirahastokin kunnossa?
Hienoa: nyt sijoittamisen aloittaminen on ajankohtaista!
Sijoittamisen aloittaminen vaatii hieman perehtymistä
Sijoittamisen alkeet voi ottaa haltuun esimerkiksi:
- Kansalaisopiston kurssilla
- Sijoitusoppaasta (esim. Seppo Saario: Miten sijoitan pörssiosakkeisiin)
- Verkkovalmennuksen ja tasokkaiden sijoitusblogien avulla
- Vierailemalla oman pankin sijoitusneuvonnassa (tässä tarkkana, sillä pankki myy mielellään vain omia tuotteitaan, jotka eivät yleensä ole parhaita mahdollisia)
Kun kysyt, miten aloittaa sijoittaminen, painotetaan sinulle varmasti hajauttamisen merkitystä.
Tulet varmasti kuulemaan useamman kerran sanonnan: ”Ei pidä laittaa kaikkia munia yhteen koriin”.
Neuvo kannattaa pitää mielessä varsinkin osakemarkkinoilla.
Sijoittamisen aloittaminen rahastosijoittamisella on helpompaa.
Rahastonhoitajat huolehtivat hajauttamisesta ja riskien hallinnasta puolestasi.
Rahastoissa on kuitenkin ylläpitokuluja, joiden takia rahastosijoittaminen ei ole kaikkien mielestä paras tapa sijoittaa rahaa.
Pörssisäätiön julkaisema Osakeopas kertoo hajauttamisesta seuraavasti:
”Hajauttaminen perustuu siihen, että eri toimialojen yritysten parhaat ja huonoimmat tulokset sattuvat eri kohtaan suhdannekierrossa.
Vastaavasti kun korot nousevat, osakekurssit yleensä laskevat. Onnistumiset joissakin kohteissa tasoittavat epäonnistumisia toisaalla, ja koko sijoituksen tuotto on kohtuullinen.”
Jos rahan sijoittaminen on sinulle ajankohtaista, mieti seuraavia kysymyksiä:
- Miten paljon rahaa sijoitan?
- Kuinka usein sijoitan?
- Miten pitkäksi aikaa sijoitan?
- Millaisen riskin olen valmis ottamaan?
Miten paljon rahaa sijoitan?
Sijoittamisen aloittaminen ei vaadi suuria summia (ellet ole kiinnostunut asuntosijoittamisesta).
Mieti tarkkaan, kuinka paljon rahaa sijoittamiseen kannattaa laittaa. Tuotto-odotus on aina vain odotus.
Pahimmassa tapauksessa voit menettää rahaa, joten älä sijoita viimeisiä pennejä tai rahaa, mitä tiedät tarvitsevasi kohta itse.
Harkitse tarkkaan varsinkin velkarahalla sijoittamista.
Kuinka usein sijoitan?
Haluatko sijoittaa könttäsumman (kuten perinnön) vai vähän joka kuukausi?
Jos tiedät voivasi säästää vaikka 20 euroa joka kuukausi, voi rahastosijoittaminen olla paras vaihtoehto pohtiessasi, kuinka aloittaa sijoittaminen.
Voit automatisoida prosessin.
Silloin 20 euroa lähtee tililtäsi rahastoon heti palkkapäivänä.
Vertaile kuitenkin eri rahastojen kuluja ennen jatkuvan sopimuksen tekemistä.
Jos olet saanut ison summan, voit harkita myös sijoitusasuntoa isompien rahasto-osuuksien ja osakkeiden lisäksi.
Osakkeita kannattaa ostaa säännöllisin väliajoin – tällainen ajallinen hajauttaminen tasoittaa sijoittamisen riskejä.
Miten pitkäksi aikaa sijoitan?
Mieti myös sitä, toivotko saavasi sijoitetut rahat tuottoineen käyttöösi vuoden, 10 vuoden vaiko esimerkiksi 30 vuoden päästä.
Jos aiot esimerkiksi ostaa asunnon vuoden päästä, rahoja kannattaa pitää säästötilillä niiden olemattomista koroista huolimatta.
Mitä lyhyempi sijoitushorisonttisi on, sitä vähemmän riskiä sinun tulee ottaa.
Sijoitusten arvon vaihtelua on mahdoton ennustaa lyhyellä aikavälillä.
Siksi ei pidä sijoittaa rahaa, jonka tarvitsee vaikka puolen vuoden päästä – riski siitä että pääoma on pienentynyt juuri silloin kun tarvitset rahaa, on liian suuri.
Jos taas sijoitat esimerkiksi ennenaikaisia eläkepäiviä varten kymmenien vuosien tähtäimellä, voit huoletta ottaa reilustikin riskiä.
Taloudellinen riippumattomuus ei ole mahdollista ainakaan nuorena, ellei ole valmis ottamaan osakemarkkinoilla riskiä tai vivuttamaan asuntosijoituksia.
Lyhyen aikavälin heilunta ei ole vaarallista sinulle, jolla on aikaa odotella sijoitustesi arvonnousuja.
Päin vastoin, riski on tässä tapauksessa hyväksi.
Esimerkiksi Martin Paasi on usein Rahapodissa todennut, että korkeampi volatiliteetti johtaa pitkällä aikavälillä parempiin tuottoihin.
Pitkässä juoksussa sijoitukset kyllä kasvavat korkoa korolle efektin myötä, eikä ajoittaisesta turbulenssista tarvitset stressata.
Millaisen riskin olen valmis ottamaan?
Vaarana on siis rahojen menettäminen.
Jos olet turvallisuushakuinen sijoittaja, suosi matalan riskin (ja matalan tuotto-odotuksen) sijoitusinstrumentteja.
Ennen kuin esität itsellesi kysymyksen “millaista riskiä olen valmis kantamaan”, kannattaa opiskella sijoittamista mahdollisimman perusteellisesti.
Mikä tahansa sijoituskirja kelpaa perusteiden haltuun ottoon.
Riski ymmärretään usein vaaralliseksi asiaksi, jota tulisi välttää.
Riski on kuitenkin avain myös tuottoihin.
Tuotto ja riski kulkevat tunnetusti käsi kädessä, joten sijoittajan ei tule keskittyä toiminnassaan pelkkään riskin välttelyyn.
Avain on menestykseen on keskittyä hallittujen riskien ottamiseen.
Mihin sijoittaa? Erilaisia vaihtoehtoja sijoittajille
Vaihtoehtoja piisaa – vaikeinta on valita tietää, mihin kannattaa sijoittaa rahansa (linkkiä klikkaamalla näet ison listan vaihtoehtoja).
Esittelen tässä muutamia esimerkkejä sinulle, joka pohdit, kuinka aloittaa sijoittaminen.
Pääomasi on vaarassa: sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Tarkasta kaikki sovellettavat maksut.
1. Säästötili
Kannattaa harkita sitä, että kertaa sijoittamisen alkeet vielä kerran ryhtyäkseen esimerkiksi rahastosäästäjäksi.
Säästötili sopii sijoittamiseen lähinnä silloin, kun tarvitset rahoille jemmapaikkaa jotain kohta tehtävää hankintaa varten.
Säästötiliä kannattaa käyttää jo aikaisemmin mainitsemamme puskurirahaston parkkipaikkana.
2. Rahastot
Tämä ei yleensä ole se viisain ratkaisu.
Kunhan kulut ovat riittävän matalat ja sijoitushorisontti tarpeeksi pitkä, rahastot (nimenomaan indeksirahastot) ovat erittäin hyvä sijoituskohde lähes kaikille.
Rahastosijoittaminen on helppoa ja sen aloittaakseen ei tarvitse suurempia taitoja tai kykyjä.
Tuotto-odotus on riskistä riippuen noin 1–8 %.
Sijoittamalla rahastoon sijoitat kokoelmaan erilaisia kiinteistöjä, osakkeita ja velkakirjoja.
Aktiivisissa rahastoissa rahastonhoitajat huolehtivat kaikesta puolestasi (maksua vastaan).
Passiivisissa indeksirahastoissa rahastojen sisältö seuraa vertailuindeksiään.
Rahastosijoituksiin suosittelen eToro -palvelua!
Pääomasi on vaarassa: sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Tarkasta kaikki sovellettavat maksut.
3. Osakkeet
Jos tunnet toimialan ja uskot kyseisen yrityksen osakkeiden arvon kasvavan, voit ostaa sen osakkeita esimerkiksi eTorolla tai Nordnet palvelussa.
Osakkeille voi hyvässä lykyssä saada mittavat tuotot. Osakesijoittamisen voi periaatteessa mieltää toisten liikeideoihin sijoittamiseksi.
Mietipä asiaa:
Et ehkä itse keksi minkälaisen firman perustaisit, mutta sijoittamalla vaikka Coca-Colaan, voit olla mukana omistamassa jonkun toisen menestyvää liikeideaa.
Varaudu kuitenkin ainakin 5 vuoden sijoitusaikaan.
Osakkeiden ostamisesta ja myymisestä peritään usein palkkioita. Myös arvo-osuustilin ylläpito voi maksaa (ei Nordnetissa).
Tarkempia tietoja hinnoista löydät AOT vs OST -vertailustani.
4. Asuntosijoittaminen
Asuntolainan voi saada itselleen 5–10 % omarahoitusosuudella, mutta sijoitusasuntoon saatetaan vaatia esimerkiksi 20–30 % käsirahaa tai vakuuksia.
Erilaisia tapoja asuntosijoittamiseen:
- Asunnon hinnan nousuun luottaminen
- Asunnon ostaminen vuokrauskäyttöön
- Flippaus, eli asunnon remontoiminen ja myyminen ostohintaa kalliimmalla
Asunnon voi pitkäaikaisvuokrauksen sijaan laittaa myös lyhytaikaisesti vuokralle.
Ryhtymällä vaikkapa Airbnb-vuokraukseen voi jopa tuplata vuokratulot (toki teettäähän tämä vaihtoehto enemmän työtäkin).
Asuntosijoittamiseen liittyy riskejä, kuten muuhunkin sijoittamiseen.
Asunnon arvo voi laskea, tai eteen tulla kallis remontti.
Vuokralaista voi olla vaikea löytää, jos on sattunut ostamaan asunnon väärästä paikasta.
Usein vuokralaisista luodaan turhaan kauhutarinoita.
Kannattaa silti pitää nämä “vuokralainen tuhosi asunnon täydellisesti” -uutiset mielessä – vaikka riski tällaiseen on pieni, mahdollinen se silti on.
Yhtiövastikkeenkin nousu voi saada sijoitusasunnon tuottamaan tappiota joka kuukausi.
Saat asuntosijoittajaksi lentävän lähdön, kun luet klassikkoteoksen: Osta Vuokraa Vaurastu.
5. Vertaislainat
Realistisempi arvio vertaislainasijoittajien tuotoista on noin 3-8 prosentin välillä.
Pankkitiliin verrattuna kyseessä on kuitenkin mainio vaihtoehto.
Vertaislainapalvelut tarjoavat mahdollisuuden lainata rahaa muille kuluttajille korkoa vastaan.
Vertaislainapalveluista esimerkiksi Fixura.fi tarjoaa helppokäyttöisen alustan rahan lainaamiseen.
Avaa sijoitustili Fixuraan tästä ilmaiseksi.
6. Yrittäjyys
Yrityksen saaminen kannattavaksi, saati sitten tuottoisaksi, on kuitenkin vaikeaa.
Vain joka toinen yritys toimii vielä viiden vuoden päästä.
Jos yritys ei menesty, on sille vaikea löytää ostajia.
Mutta jos sen sijaan onnistut, voit tehdä niin sanotut miljoona-exitit.
Bisnesenkelit kärkkyvät lupaavia kasvuyrityksiä lähteäkseen rahoittamaan niiden toimintaa.
Bisnesenkeliksi kannattaa ruveta vain hieman suuremmalla pelikassalla.
Bisnesenkelien vuosittaiset kokoontumisajot järjestetään Helsingissä.
Slush-tapahtumassa uudet kasvuyritykset voivat löytää itselleen sijoittajia.
Jos haluat sijoittaa uusiin yrityksiin, voit tutustua myös joukkorahoituspalveluihin.
7. Kryptovaluutta
Oivallinen vaihtoehto tähän on suomalainen ja Finanssivalvonnan alaisuudessa toimiva Coinmotion.
Tunnetuin virtuaalivaluutta on Bitcoin, mutta sen – tai muiden digitaalisten valuuttojen kuten Ethereumin – arvon kehittymistä on hyvin vaikea ennustaa.
Jotkut vertaavatkin kryptovaluuttoihin sijoittamista ja etenkin niillä treidaamista uhkapelaamiseen.
Usein niiden arvonnousun perustana on ainoastaan se, että seuraavat mukaantulevat sijoittajat ovat valmiit maksamaan siitä enemmän.
Jos sijoitat kryptoihin, niiden osuus kokonaissalkusta kannattaa pitää korkeintaan muutamissa prosenteissa salkun koosta, ellei sitten halua pelata upporikasta tai rutiköyhää.
8. Muut tavat sijoittaa rahaa
- Kulta ja muut arvometallit
- Keräilyesineet, kuten antiikkihuonekalut ja muumimukit
- Taide
- Metsä
- Yrityslainat
Kullan maailmanmarkkinahinta vaihtelee suuresti. Kulta sijoituskohteena ja lähinnä varallisuutta puolustava instrumentti, sillä ei se tuota mitään (osinkoja tai vuokratuloja).
Myöskään muumimukin tai tuntemattoman maalarin taulun arvon noususta ei ole mitään takeita.
Metsätalouden kokonaistuotto on viime aikoina vaihdellut 4–10 prosentin välillä.
Metsään sijoittaminen ei kuitenkaan ole puun kasvamisen katselemista.
Vaaditaan monia harvennuksia ja muita metsänhoidollisia töitä, ennen kuin voit myydä metsäkiinteistön voitolla – tai hakkauttaa ja myydä tukit.
Voi mennä jopa 50 vuotta, ennen kuin puut ovat niin isoja, että ne voi myydä tukkeina.
Huomaa myös puun hinnan ja metsän arvon vaihtelut.
Metsiin ja asuntoihin voi toki sijoittaa myös erityisten rahastojen kautta.
Yrityslainoihin sijoittamiseen olen tutustunut Mintos- ja EstateGuru-palveluissa.
Mintos tarjoaa mahdollisuuden sijoittaa luottolaitosten lainoihin.
EstateGuru mahdollistaa kiinteistövakuudellisiin yrityslainoihin sijoittamisen.
Sijoittaminen on riskin ottamista tuoton toivossa
Sijoittaminen on riskinottoa, ostipa sitten osakkeita, metsäkiinteistöjä tai kultaharkkoja.
Sijoittamalla rahansa hyväksi katsomiinsa kohteisiin voi kuitenkin odottaa saavansa pitkällä aikavälillä tuottoja.
Esimerkiksi uhkapelaaminen on lähtökohtaisesti aina tappiollista.
Silti suomalaiset pelaavat uhkapelejä noin kolme kertaa enemmän kuin he sijoittavat rahaa (Lähde: Aamulehti).
Uhkapelejä pelataan Suomessa noin 3 miljardin euron edestä vuodessa.
Yksityishenkilöiden sijoitusmerkintöjen arvot pyörivät vain noin miljardissa eurossa per vuosi.
Kannattaakin siis pohtia, kumpaan joukkoon haluat kuulua:
Siihen, joka haaveilee viikonloppuisin äärimmäisen epätodennäköisestä lottovoitosta, vai siihen, joka vaurastuu sijoittamalla pitkässä juoksussa lähes 100 % varmasti?
Pääomasi on vaarassa: sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Tarkasta kaikki sovellettavat maksut.
Lue seuraavaksi nämä





