Lynx on hollantilainen arvopaperinvälittäjä, minkä avulla pääset yli 150 pörssiin 33 eri maassa.
Koska Lynx on perustettu vuonna 2006, se toimii 10 maassa ja sillä on yli 60 000 asiakasta, on jo varsin monella kokemuksia Lynxistä.
Lynx on sivustonsa mukaan saanut 22 kertaa paras välittäjä -palkinnon.
Lynx palvelee sekä vasta-alkajia, passiivisia sijoittajia että päivätreidaajia. Erityisen hyvin se sopii kansainvälisestä sijoittamisesta kiinnostuneille.
Voit ostaa matalilla välityspalkkioilla osakkeita, ETF:iä, optioita, valuuttoja, futuureita ja viputuotteita.
Tässä artikkelissa kerron lisää Lynxin hyvistä ja huonoista puolista, sekä vertaan sitä meille suomalaisille tutumpaan Nordnet-palveluun.
Vaikka Lynxissä on hyviä puolia, suosittelen kuitenkin avaamaan sijoitustilin vieläkin parempaan palveluun eli eTorolle.
Pääomasi on vaarassa: sijoitustesi arvo voi nousta tai laskea. Tarkasta kaikki sovellettavat maksut.
Miksi Lynx on niin suosittu?
Lynx on onnistunut vakuuttamaan kymmeniä tuhansia sijoittajia ympäri maailman.
Syyt siihen, miksi niin moni on vakuuttunut Lynxin parhaudesta, liittyvät pääsääntöisesti hyvään palveluun ja alhaisiin kuluihin.
Hain verkosta muiden käyttäjien Lynx kokemuksia päätyen seuraavanlaiseen yhteenvetoon tämän arvopaperinvälittäjän suosion syistä:
- Moderni ja luotettava TWS-kaupankäyntijärjestelmä (TraderWorkStation)
- Monipuoliset sijoitusmahdollisuudet
- Matalat välityspalkkiot
Nopea ja tehokas kaupankäyntialusta on ehdoton, mikäli tarkoituksena on treidaus.
Lisäksi on hienoa, että Lynx tukee uusia sijoittajia tarjoamalla ilmaisen demotilin, ilmaisen e-kirjan ja mielenkiintoisen blogin.
Niiden avulla voi oppia paljon sijoittamisesta.
Onko Lynx ilmainen käyttää?
Voit avata tilin Lynx-palveluun aivan ilmaiseksi.
Lynxin välityspalkkiotkin ovat suhteessa edulliset.
Joudut kuitenkin maksamaan monista palveluista, kuten kuukauden toisesta nostosta.
Jos tilisi arvo putoaa alle 1000 dollarin, joudut maksamaan 1 $/kk toimettomuusmaksuna. Veloitus tehdään, jos välityspalkkiosi ovat alle dollarin kyseisenä kuukautena.
Joiltain asiakkailta peritään riskialtistumismaksua. Lynx mainitsee sivuillaan vain, että tätä “pientä” päivittäistä maksua peritään ainoastaan joiltain asiakkailta johtuen korkeasta riskialtistuksesta.
Lynx ja verotus
Lynx uudisti vuonna 2020 käytäntöjään.
Nykyään sijoittaja saa valmiiksi täytetyn 9A-lomakkeen, mille on merkitty kaikki Lynxin kautta tehdyt kaupat. Siitä on helppo siirtää tiedot esitäytettyyn veroilmoitukseen.
Uudistuksen myötä netin keskustelupalstoille päivitettäneen jatkossa entistäkin parempia Lynx kokemuksia.
Lynxin hyvät ja huonot puolet
Lynx-palvelussa on paljon kehuttavaa, mutta myös jonkin verran moitittavaa.
Lynx hyvät puolet:
- Ilmainen tili, pääsy moniin pörsseihin ja matalat kustannukset
- Jakaa avoimesti tietoa myös sijoittamiseen liittyvistä riskeistä, kuten markkina- ja valuuttariskistä
- Mielenkiintoinen ja informatiivinen blogi
- Ilmainen mobiilisovellus
- Suomenkielinen asiakaspalvelu (sähköposti, normaalihintainen puhelinsoitto tai todella nopea chat)
- Ilmainen demotili
- Tarjolla sijoitusneuvoja eri kanavien kautta
Lynx huonot puolet:
- Mahdollisuus puhelintoimeksiantoihin ilman lisäkuluja päättyi vuoden 2020 lopussa
- Ei suomalaisia osakkeita (hallintarekisteröintikiellon takia)
- Vähimmäistalletus uudelle tilille 3000 € (asia varmennettu asiakaspalvelulta 1/2024)
- Salkun arvon oltava min. 2000 $, jotta voit käydä kauppaa optioilla, futuureilla ja amerikkalaisilla osakkeilla
Tällä hetkellä Lynxillä ei tarvitse raapia päätä sen osalta, pitäisikö valita osakesäästötili vai arvo-osuustili, sillä tarjolla on ainoastaan jälkimmäinen.
Tämäkin lienee laskettava Lynxin huonoksi puoleksi.
Lynx vai Nordnet?
Lynx on edullisempi kuin Nordnet, mutta Nordnet on tällä hetkellä suositeltavampi vaihtoehto säästöjen sijoittamiseen.
Nordnetin hyviä puolia ovat:
- Ei tarvetta isolle alkupääomalle (alkuun pääsee esim. 15 €/kk)
- Laadukas veroraportointi suoraan Verohallinnolle (Lynx ei raportoi suoraan)
- Mahdollisuus saada kaupankäyntiluottoa
- Tarjolla myös kotimaisia osakkeita (Lynxillä ei ole pääsyä Helsingin pörssiin)
Vaikka Nordnetin välityspalkkiot voivat olla suuremmat kuin Lynx-palvelun, kannattaa huomata uuden asiakkaan etu.
Avaa tästä ilmainen arvo-osuustili Nordnetiin, niin voit käydä kaksi ensimmäistä kuukautta kauppaa parhaalla palkkiotasolla, eli 0,06 % välityspalkkiolla.
Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.