Pullojen keräys: Katso vinkit ja paljonko sillä voi tienata!

Pullojen keräys

Pullojen keräys on mainio tapa saada liikuntaa ja lisätuloja. Pullojen ja tölkkien toimittaminen kierrätykseen on myös ympäristöteko.

Tässä artikkelissa kerron omia kokemuksiani pullojen keräämisestä.

Osoitan esimerkkilaskelmien kautta, paljonko pulloja keräämällä voi tienata. Käsittelen tietenkin myös pulloja keräämällä saatujen tulojen verotusta.

Aloitetaan kuitenkin parhailla vinkeillä pullojen ja tölkkien keräämiseen.

Parhaat vinkit pullojen keräämiseen

Panttimaksu

Lähes kaikissa Suomessa myytävissä juomatölkeissä ja -pulloissa on pantti.

Pantti maksetaan juomaostoksen yhteydessä.

Kun palautat juomapakkauksen palautuspisteeseen, saat pantin takaisin.

Tällä tavalla halutaan kannustaa suomalaisia toimittamaan pullot ja tölkit kierrätettäviksi.

Jos toimittaa palautuspisteeseen myös maasta löytämänsä pullot, saa pieniä lisätuloja oman työn ohessa.

Suomalaiset palauttavatkin pantillisia juomapakkauksia henkeä kohti eniten maailmassa.

Esimerkiksi: Suomen Palautuspakkaus Oy kertoi 5.12.2022, että vuoden alusta alkaen palautuksia on rekisteröity jo yli 2 miljardia.

palpa

Olen itse kerännyt pulloja yli parikymmentä vuotta.

Annan alla parhaat vinkit pullojen keräämiseen:

  • Etsi oikeista paikoista – erityisesti sieltä, missä nuoriso viettää aikaansa
  • Tarkasta myös roskikset (varsinkin bussipysäkeiltä)
  • Etsi oikeaan aikaan: parhaita ajankohtia ovat perjantai- ja lauantai-illat, festarit, koulujen päättäjäiset, osakuntabileet, vappu ja juhannus
  • Tarkasta, onko juomapakkauksessa pantti: pantittomat tölkit ja pantit voi toimittaa lähimmälle jätepisteelle
  • Pue päälle vaatteet, mitkä saavat likaantua (muista hanskat!)
  • Hyviä lisävarusteita ovat roskapihdit ja/tai alumiininen makkaratikku
  • Kerää pullot kestokassiin tai hae kauppojen palautuspisteiltä muiden hylkäämiä muovipusseja
  • Kaada pullosta neste pois ja asettele se pussiin pystyyn: näin vältät sotkun ja hajuhaitat
  • Suorista rutut: pullojen ja tölkkien on oltava mahdollisimman paljon alkuperäisen muotoisia
  • Viivakoodin on oltava luettavissa: pullon etiketin voi saada korjattua kirkkaalla teipillä

Pullojen kerääminen on työ, missä saa olla yksin. Samalla voi kuunnella vaikka äänikirjaa.

Toki pulloja voi kerätä myös kaverin kanssa tai vaikka koko perheen voimin.

Markkinoille on tullut älypuhelinsovelluksia, mitkä helpottavat pullojen keräämistä.

Yksi niistä on Canit, missä voi myydä ja ostaa panttipulloja. Jos joku ei halua viedä omia pullojaan kauppaan, hän voi myydä ne alihintaan jollekulle, joka tulee hakemaan pullot.

Kuinka paljon voit tienata keräämällä pulloja?

Pulloja keräämällä saa rahaa nopeasti.

Saat rahan käteen nopeimmillaan parissa minuutissa.

Näin on esimerkiksi silloin, kun viet kaupan pihalta löytyneen tölkin pullojenpalautuspisteelle, eikä kassalla ole jonoa.

Mistään suurista summista ei ole kyse, mutta pennissä on miljoonan alku.

Kokosin alapuoliseen taulukkoon tölkki- ja pullopantit 2025. Sen alla lasken auki sitä, kuinka paljon voi tienata pulloja keräämällä.

Pullo- ja tölkkipantit 2025:

PakkausPantti
Lasipullo0,10 €
Tölkki0,15 €
Muovipullo:
enintään 0,35 litraa
0,10 €
Muovipullo:
0,50 tai 0,75 litraa
0,20 €
Muovipullo:
1 litra tai enemmän
0,40 €
Panimotuotekori
24 pullolle
(sininen)
2,20 €
Pullokori
0,35-litraisille pulloille
(punainen)
3,20 €

Alapuolisessa taulukossa on esimerkkilaskelmia siitä, kuinka paljon pulloja keräämällä voi saada rahaa.

Kerää 1 päivässäKerää 10 päivässäKerää 20 päivässä
Tölkkipantti 0,15 €54,75 € vuodessa547,50 € vuodessa1095 € vuodessa
Pullopantti 0,20 €73 € vuodessa730 € vuodessa1460 € vuodessa

Pullojen ja tölkkien kerääminen voi tuoda talouteen lisää rahaa esimerkiksi yli tuhat euroa vuodessa. Se on suuri summa, jos pitää elää pienellä budjetilla.

Voiko pullojen keräämisellä elää?

Pullopanteilla saadut tulot ovat epävarmoja ja yleensä sen verran pieniä, ettei pullojen keräämisellä voi elää.

Tölkkien keräämistä kannattaa ajatella vain satunnaisina sivutuloina. Voisin suositella tällaisia töitä kotiäidille, opiskelijalle tai vaikkapa eläkeläiselle.

Oma asuinpaikkasi vaikuttaa paljon siihen, paljonko voit tienata pullopanteilla.

Esimerkiksi Helsingin keskustasta löytää aina pulloja, vaikka kerääjiä on paljon.

Sen sijaan esimerkiksi Utössä tai Käsivarren Lapissa ei välttämättä löydä ikinä hylättyä panttipulloa.

Omat panttituloni vähenivät radikaalisti muutettuani pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan, missä pulloja on niukasti.

Vähistä pulloista on kova kilpailu, onhan Itä-Suomessa paljon lisätulojen tarvitsijoita.

Kuten tässä Työn ja talouden tutkimus LABORE:n julkaisussa todetaan, Itä-Suomessa on esimerkiksi suhteellisesti eniten kaikkein köyhimmille eläkeläisille suunnatun takuueläkkeen saajia.

Tarvitseeko pullojen keräämisestä maksaa veroa?

Kaikki tulot, joita ei tuloverolaissa erikseen ole säädetty verovapaiksi, ovat veronalaista ansiotuloa.

Myös pulloja keräämällä saadut tulot pitää ilmoittaa verottajalle (katso alta oikea kohta veroilmoituksesta), ja niistä tulee maksaa oman veroprosentin mukaista ansiotuloveroa.

veroilmoitus muut ansiotulot

Esimerkiksi SDP:n Tytti Tuppurainen on halunnut vapauttaa pullojen ja tölkkien keräämisestä saadut tulot veronalaisuudesta, mutta asia ei ole edennyt.

Poikkeuksena ovat itse ostetut juomapakkaukset. Koska olet jo kertaalleen maksanut pantin hinnan, sinun ei tarvitse maksaa tällaisista panttituloista ansiotuloveroa.

Muutama yksityiskohta pullopanteilla saatujen tulojen verotuksesta:

  • Jos tienaat pullopanteilla 15 000 euroa vuodessa tai enemmän, toimintasi muuttuu arvonlisäverolliseksi
  • Jos saat paljon palautuspulloja lahjaksi yhdeltä henkilöltä, sinun tulisi maksaa lahjaveroa
  • Mikäli saat lahjaksi alkoholia täynnä olevia pulloja ulkomailta, voit joutua maksamaan valmisteveroa
  • Muista hyödyntää verovähennykset

Käytettävissä olevien lähteiden mukaan käytännössä kukaan pullojen kerääjä ei kuitenkaan ilmoita saamiaan tuloja Verohallinnolle.

Aitoja kokemuksia pullojen keräyksestä

Minulla on aina muovipussi mukana panttipulloja varten.

Opetin koiranikin keräämään niitä, jottei itseni tarvitsisi kömpiä hankaliin puskiin.

Kanssaihmiset ovat suhtautuneet puuhiini positiivisesti ja ojentaneet tyhjentyneitä tölkkejään.

Kaupunkikävelyllä löytyy usein kaikkea muutakin, minkä voi pestä ja ottaa käyttöön (tai myydä kirpputorilla). Löytötavaralain mukaan löytäjä saa pitää korkeintaan 20 euron arvoiset tavarat.

Tölkkien hakeminen tyydyttää etsimisviettiäni.

Samalla saan liikuntaa ja rahaa. Tuotoilla olen kustantanut monet ulkomaanmatkat.

Löysin vastaavanlaisia kokemuksia pullojen keräämisestä ympäri nettiä. Alla pari otetta:

“Vuosien aikana on kerätty useita tuhansia euroja rahaa. Meidän perheen ensimmäinen digiboxi ostettiin pullorahoilla. Joka vuosi pääsemme ulkomaille kun ennakkovarausmaksut ja käyttörahat tulevat pulloista.”

“Aion jatkaa tätä touhua, ihan vaan myös luonnon kannalta. Luonto ja rahapussi kiittävät :)”

Pullojen keräys voi tehdä entistä säästäväisemmäksi, kuten tästä Ylen haastattelusta käy ilmi:

“Ulkona hän ei käy kovin usein, sillä hinnat kauhistuttavat: teekupillisen ostaminen vaatii muovikassillisen pulloja.”

Usein kysytyt kysymykset

Lopuksi vastaan usein kysyttyihin kysymyksiin pullojen keräämisestä.

Minne voi palauttaa Alkon ja Lidlin pullot?

Lidlin pullot voi palauttaa vain Lidliin. Alkon pullot on voinut alkuvuodesta 2012 palauttaa mihin tahansa pullonkeräyspisteeseen (aiemmin vain Alkoon).

Mitä tehdä jos palautusautomaatti hylkää pullon?

Palauta pullo tyhjänä ja alkuperäisen muotoisena. Huomaathan, että pantin saa vain niistä juomapakkauksista, mitkä on liitetty Palpan palautusjärjestelmiin. Jos automaatti on rikki, vie panttipullot kassalle.

Miksei kanta-asiakaskorttia kannata näyttää pulloja palautettaessa?

Pullopantin osuus kirjataan bonusostoksi, kun ostat juoman. Tämä selittää sen, miksi kanta-asiakaskortin näyttäminen tölkinpalautuksen yhteydessä johtaa negatiiviseen bonukseen.

Miksi pantittomiakin pulloja kannattaa kerätä?

Lasia ja alumiinia voi uusiokäyttää lähes loputtomasti. Samalla suojelet eläimiä lasinsirpaleilta ja muilta onnettomuuksilta. Muovipullojen kerääminen vähentää muoviroskien määrää.

Etusivu » Pullojen kerääminen
Scroll to Top