Downshiftaus: Käytännöllinen opas kohtuullistamiseen 2024

Downshiftaus

Downshiftaus lienee tuttu termi, mutta tiedätkö ihan tarkalleen, mitä downshiftaus tarkoittaa?

Tässä artikkelissa käyn läpi sitä, mitä downshiftaaminen – suomen kielelle käännettynä siis elämän leppoistaminen tai kohtuullistaminen – on.

Kokosin tähän artikkeliin myös vinkkejä ja kokemuksia downshiftaamisesta siltä varalta, että sinäkin haluat alkaa downshiftata.

Mitä downshiftaus tarkoittaa?

Downshiftaus tarkoittaa elämänlaadun parantamista työntekoa ja kulutusta vähentämällä.

Leppoistaminen tarkoittaa monille samaa kuin oravanpyörästä pois hyppääminen.

Työntekoa ei kuitenkaan ole pakko lopettaa kokonaan, eikä leppoistajan tarvitse ensin rakentaa itselleen passiivisia tulonlähteitä.

Ratkaisu tulojen pienenemiseen (mikä on tyypillinen seuraus työnteon vähentämisestä) on kulutuksen kohtuullistaminen.

”Avainasemassa on vapaaehtoisuus”!

Esimerkiksi potkujen saaminen ei ole downshiftaamista, koska aloite työnteon vähentämiseen ei tullut itseltä.

Irtisanottu voi kuitenkin tehdä tietoisen päätöksen alkaa downshiftata sen sijaan, että hän hakeutuisi takaisin kokopäivätyöhön pitäen samalla kulutuksensa entisellä tasolla.

Millaista kohtuullistaminen on käytännössä?

KohtuullistaminenElämän kohtuullistaminen ei tarkoita samaa kuin minimalismi, vaikka moni kohtuullistaja voikin elää hyvin minimalistisesti.

Kohtuullistaja päättää itse, mistä asioista hän haluaa luopua, ja mitä asioita hän haluaa vähentää.

Kantavana ajatuksena on se, että vähemmän on enemmän.

Ensin on kuitenkin muokattava omaa arvojärjestystä.

Työnteon kohtuullistaja ei välttämättä pysy muiden mukana ura- ja palkkakehityksessä.

Rahan ja statuksen sijaan hänen tulisikin tavoitella mielekästä elämää, onnellisuutta ja sosiaalista pääomaa.

Leppoistaminen aloitetaan usein jonkin henkilökohtaisen kriisin seurauksena.

On tyypillistä, että taustalla on pitkittynyt stressi ja loppuunpalaminen.

Loppuunpalamisesta selviytyneet palaavat usein työelämään, mutta mahdollisesti täysin erilaisiin tehtäviin.

Hyväpalkkainen ammatti saattaa vaihtua pienipalkkaiseen, mutta merkityksellisempään ja vähemmän stressaavaan työhön.

Osalle oravanpyörästä hyppääminen on pitkän tähtäimen projekti.

He säästävät ja sijoittavat, jotta voisivat eläköityä jo nuorina saavutettuaan taloudellisen riippumattomuuden.

Mitä downshiftaus on pienimuotoisimmillaan?

Ei ole oikeaa ja väärää tapaa downshiftata.

Ihminen voi downshiftata arjessaan tekemällä vain pieniä muutoksia, joita ulkopuolinen ei välttämättä huomaa.

Pienimuotoinen downshiftaaminen voi tarkoittaa esimerkiksi:

  • Siirtymistä osa-aikatöihin
  • Hoitovapaalle jäämistä
  • Ylitöiden lopettamista
  • Luottamustehtävien karsimista
  • Alan, ammatin tai työpaikan vaihtoa vähemmän kuormittavaksi
  • Harrastusten vähentämistä
  • Rahan ja luonnonvarojen kulutuksen kohtuullistamista
  • Omien tavoitteiden tarkastelua, vaatimustason madaltamista ja suorituskeskeisyydestä luopumista

Myös toimistotöistä etätöihin siirtymistä voidaan pitää kohtuullistamisena, vapautuuhan työmatkoihin kulunut aika mielekkäämpää tekemistä varten.

Samalla voivat vähentyä sosiaaliset paineet.

Tiedän omasta kokemuksestani, että introvertti saattaa kokea kollegojen jatkuvan läsnäolon jopa kuormittavampana kuin varsinaiset työtehtävänsä.

Mitä downshiftaus on äärimmillään?

Downshiftaamisen voi viedä niin pitkälle kuin haluaa.

Mahdollisuuksien mukaan työnteon voi lopettaa kokonaan.

Ehkä downshiftaaja luopuu kodistaan ja kaikesta omaisuudestaan alkaen kiertää maailmaa.

Matka voi taittua hitausliikkeeseen kuuluvan slow travel -filosofian mukaisesti vaikkapa polkupyörällä.

Osa kohtuullistajista päätyy päinvastaiseen lopputulokseen.

He muuttavat maalle alkaen elää mahdollisimman luonnonmukaista ja omavaraista elämää.

Tuolloin kotieläimet, kotitarveviljely ja rakennusten kunnossapito sitovat kohtuullistajan paikalleen, eikä tarve-esineitäkään voi karsia aivan minimiin.

Vinkkejä elämän leppoistamiseen

Elämän leppoistaminenKokosin alle sekalaisia vinkkejä elämän leppoistamiseen.

Vinkit sopivat sekä sinulle, joka haluat vain hieman leppoistaa arkeasi sekä sinulle, joka haluat hypätä kokonaan pois oravanpyörästä.

Voit poimia näistä vinkeistä itsellesi sopivimmat, sillä tiedän, etteivät kaikki niistä sovi kaikille.

Vinkkejä downshiftaamiseen:

  • Aseta itsellesi selkeä tavoite, oli se sitten stressittömämpi arki tai oloneuvokseksi ryhtyminen
  • Tee laskelmia selvittääksesi sen, miten tavoite on saavutettavissa
  • Jos tavoitteesi on työnteon vähentäminen, huomioi progressiivinen verotus (mikä tasaa tuloeroja) sekä tulotason laskemisen vaikutus eläkekertymään
  • Mikäli haluat nopeuttaa taloudellisen tavoitteesi saavuttamista, ala saman tien säästää ja sijoittaa
  • Veloista eroon pääseminen voi mahdollistaa työnteon kohtuullistamisen ja tulotason pienenemisen
  • Menoja voi pienentää myös muuttamalla pienempään asuntoon, mikä edellyttää tavaroiden karsimista
  • Mieti, voisitko hoitaa nykyistä työtäsi etänä/yrittäjänä, jolloin voisit kenties vaikuttaa paremmin työaikaasi
  • Harkitse, muuttuisiko elämäsi rennommaksi tai mielekkäämmäksi vaihtamalla ammattia tai työpaikkaa
  • Downshiftaukseen liittyy usein luonnonläheinen ja jätteettömyyttä tavoitteleva elämäntapa: miten sinä voisit elää ympäristöystävällisemmin?
  • Tutustu hitausliikkeen ajatuksiin, kuten slow food -trendiin: esimerkiksi leipominen voi olla hyvin rentouttavaa ja meditatiivista
  • Arvioi kriittisesti suhdettasi rahaan, materiaan ja perhe-elämään (ethän elä tehdäksesi vaikutuksen muihin?)
  • Mikäli downshiftaus merkitsee sinulle reppureissaamista ulkomailla, voit alkaa valmistautua tulevaan esimerkiksi opiskelemalla kieliä
  • Jos downshiftaus tarkoittaa sinulle syrjäseudulle muuttamista, kannattaa käydä ensiapukurssi ja hankkia tietoa esimerkiksi vihantalannoituksesta ja hirsirakentamisesta

Lisäksi on hyvä muistaa, että downshiftaus ei ole oikotie onneen.

Oma olo voi jopa pahentua työnteon ja kiireen vähentyessä, kun ei enää voi paeta itseään ja ajatuksiaan työhön.

Downshiftaajallakin on “oikeus” olla onneton, etsiä itseään ja tarvittaessa saada ammattiapua.

Downshiftaus kokemuksia

Itselläni on downshiftaus kokemuksia muutaman vuoden ajalta.

Muutto pääkaupunkiseudulta maalle leppoisti elämää huomattavasti, sillä syrjäseudulla ei ole kissanristiäisiä, joissa pitäisi juosta.

Etätöihin siirtyminen ja sosiaalisen elämän radikaali vähentäminen toivat vuorokauteen lisää tunteja, joiden aikana voin keskittyä itselleni merkityksellisiin asioihin.

Omistan nykyään paljon aikaa puutarhanhoidolle, metsässä liikkumiselle ja mietiskelylle.

Taloustilanteeni on sellainen, että voisin periaatteessa jo lopettaa työnteon, mutta en halua.

Työnteko on paljon palkitsevampaa, kun kyse on valinnasta eikä pakosta.

Kävin tätä artikkelia varten läpi suuren määrän muiden downshiftaus kokemuksia.

Huomasin, että downshiftaus kiinnostaa kaikkialla maailmassa – niin Australiassa, Japanissa kuin Pohjois-Amerikassakin.

downshiftaus maailmalla

Keskityin kuitenkin pääasiassa suomenkieliseen aineistoon, kuten lehtiartikkeleihin, opinnäytetöihin, blogeihin ja keskustelupalstoihin.

Seuraavaksi referoin muutamia kokemuksia downshiftaamisesta.

Yle kertoi vuonna 2012 tutkijatohtori Leila Simosesta, joka kyllästyi kiireeseen ja kulutuskierteeseen.

Ratkaisuksi osoittautui irtisanoutuminen, muttei suinkaan työmäärän vähentäminen.

Simonen voi kuitenkin nykyään paremmin, koska pystyy hallitsemaan itse aikataulujaan ja tutkimaan itseään kiinnostavia asioita.

Verkosta löytyy paljon muitakin hyviä kokemuksia downshiftaamisesta.

Kaikesta päätellen leppoistaminen kiinnostaa merkittävää osaa suomalaisista.

Joillekin downshiftaaminen on ollut vain yksi elämänvaihe:

“Mä olen downshiftaillut ja hyppinyt Thaimaan saarilta toisille. [–]Tavallaan olen iloinen että se tuli yhdessä vaiheessa koettua, koska tietää mitä se oli ja tietää ettei jää mistään paitsi vaikka se hauskaa olikin. Se on valinta mun mielestä pitkän ajan menestyksen ja tämän hetken nautinnon välillä.”

Downshiftauksen kritisointia

Lähipiiri suhtautuu usein torjuvasti tai jopa tuomitsevasti downshiftaajaan, kuten esimerkiksi tästä käy ilmi:

“Ystävieni mielestä olin täysin hullu. Heidän mielestään minun pitäisi keskittyä tienaamaan rahaa ja jättää tällaiset jutut eläkeikään”.

Downshiftauksen kritisointiMyös monet yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat arvostelleet downshiftaajia kovin sanoin.

Muun muassa Jari Sarasvuon mukaan downshiftaus on itsekästä.

Poliitikot ovat huolissaan siitä, että downshiftaajat ovat usein yhteiskunnan varoin koulutettuja henkilöitä, joiden verotulojen katoaminen voi rapauttaa yhteiskunnan tukiverkkoja.

Osa asiantuntijoista on huolissaan siitä, että downshiftaus pysäyttää naisten etenemisen työuralla samalla, kun se vahvistaa naisten perinteistä sukupuoliroolia kodin hengettärenä.

Downshiftauksen sijaan naisia onkin kannustettu upliftaamaan, eli tavoittelemaan parempaa palkkaa ja johtajuutta sekä yksinkertaisesti haluamaan enemmän.

Haluta jotain enemmän on täysin päinvastainen ajatus downshiftauksen kanssa, sillä lähtökohtaisesti downshiftaaja haluaa kaikkea vähemmän.

Tietokirjailija Juha Koskinen kirjoittaa tässä artikkelissa smartshiftauksesta, mikä on ymmärtääkseni upliftauksen ja downshiftauksen välimuoto.

Smartshiftaaja käyttää aikansa oikeisiin asioihin osaten sekä rentoutua että “painaa lujasti duunia”.

Palataan kuitenkin downshiftaukseen ja siihen, miksi sitä ei mielestäni pidä liikaa tuomita.

Downshiftauksen hyviä puolia

Downshiftauksen hyviä puoliaTyöteon kohtuullistaminen voi suojella muun muassa loppuunpalamiselta ja muilta työ- ja stressiperäisiltä terveysongelmilta.

Työnteon vähentäminen voi jopa parantaa tuottavuutta, sillä Pareton periaatteen mukaan 80 % tuloksista tulee 20 % panoksella.

Downshiftauksen puolustaja professori Juha Hakala on soveltanut periaatetta toteamalla, että työelämässä 80 % töistä tehdään 20 % aikana työajasta.

Tarvittaessa osa-aikatöihin siirtyvän rinnalle voidaan palkata toinen osa-aikatyöntekijä, joten downshiftauksella voi olla tavallaan myös työllistävä vaikutus.

En näe siinäkään mitään pahaa, jos joku halua lopettaa työnteon kokonaan, koska on saanut tarvittavat varat kasaan omalla työllään.

Esimerkiksi Viisas Raha -lehti kertoi vuonna 2021 Harri Riihimäestä, joka aikoo sijoittaa suunnitelmallisesti 30 vuotta voidakseen eläköityä etuajassa:

“Riihimäki aloitti sijoittamalla 200 euroa kuukaudessa. [–]Riihimäki arvelee viisikymppisenä saavuttavansa 200 000–300 000 euron arvoisen salkun, jolla hän voisi jättäytyä kokonaan työelämästä tai siirtymään merkittävästi lyhyempään työaikaan.”

Riihimäki ja lukuisat muut sijoittajat maksavat pääomatuloistaan veroa Suomen valtiolle, joten heitä ei voida pitää minään vapaamatkustajina.

Jos haluat lukea lisää ajatuksia ja kokemuksia downshiftauksesta, suosittelen tutustumaan ainakin näihin kirjoihin:

  • Ritva Rajander-Juusti: Kohtuus kaikessa – Enemmän elämää vähemmällä
  • Rosita Juurinen: Toimistosta travelleriksi – Matkapas vapaampaan elämään
  • Päivi Kannisto: En kestä tätä enää! – Viisi innoittavaa tarinaa oravanpyörän ulkopuolelta

Yhteenveto

Downshiftaaminen on elämänmuutos ja matka kohti omannäköistä elämää.

Downshiftaaja tekee pitkän tähtäimen valintoja mielekästä elämäntapaa tavoitellessaan. Valinnat voivat koskea työelämää tai esimerkiksi shoppailutottumuksia.

Elämän leppoistamisessa ei kuitenkaan ole kyse pelkästään tekemisestä.

Kohtuullistaja tietää, ettei aina tarvitse suorittaa, vaan sitä voi myös nauttia hetkestä.

Etusivu » Downshiftaus
Scroll to Top