Tässä artikkelissa kerron sinulle etätyöstä, sen hyvistä ominaisuuksista sekä sen varjopuolista. Annan samalla vinkkejä pahimpien sudenkuoppien välttämiseen, onhan itsellänikin kokemusta etätyöstä.
Miljoonilla ihmisillä oli kotona tehtävä työ jo ennen maailmaa ravistelleen taudin leviämistä. Vuoden 2020 kriisin myötä etätyö yleistyi entisestään.
Siinä tapauksessa, että vasta haaveilet kotona tehtävästä työstä, kerron mistä etätyö 2024 voisi löytyä.
Kannattaa siis lukea artikkelin loppuun asti!
Mikä on etätyö?
Etätyö tarkoittaa periaatteessa kaikkea sellaista työtä, mitä tehdään muualla kuin työnantajan tiloissa.
Toisen kotona tehtävää työtä (kuten kotisiivousta) ei kuitenkaan lasketa etätyöksi, kuten ei myöskään tietyömaalla tai muussa työnantajan/asiakkaan määrittelemässä paikassa tehtävää työtä.
Etätyö sopii etenkin asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille ja niille, jotka haluavat työn jossa saa olla yksin.
Maailmalla jyllänneen taudin leviämisen myötä niin opettajat, psykoterapeutit kuin kiinteistövälittäjätkin ovat joutuneet opettelemaan etätöiden tekemistä ja soveltamaan työtehtäviinsä erilaisia tietokoneohjelmia.
Todella monella työpaikalla oli etätyösuositus vuosina 2020-2021.
Suomen Yrittäjien teettämä gallup kertoi, että kotona tehtävä työ tuntui jo vuonna 2020 sen verran mukavalta, että yli 70 % vastaajista halusi tehdä etätöitä myös jatkossa.
Tilastokeskuksen sivuilta käy ilmi, että etätyön tekeminen Suomessa jopa kaksinkertaistui vuonna 2020. Etätyö yleistyi eniten aloilla ja alueilla, joilla kotona tehtävä työ 2019 oli harvinaisempaa.
Jo kesällä 2021 alkoi vaikuttaa siltä, että etätöistä oltaisiin pikkuhiljaa pyrkimässä takaisin toimistolle, ja näin myös kävi. Tätä huolimatta etätöitä tehdään paljon myös vuonna 2024.
Miten kotona tehtävä työ ja etätyö eroavat?
Etätyön määritelmäksi ei minusta sovi se, että se on kotona tehtävää työtä.
Etätöitä voi – työnantajan sen salliessa – tehdä kahvilasta tai vaikka pitkänmatkanjunasta käsin.
Jos etätyö ulkomailla on sallittua, voit uurastaa missä päin maailmaa tahansa. Homma sujuu niin kauan kuin netti toimii ja muistat aikaerot.
Kotona tehtävä työ on – no, kotona tehtävää työtä.
Silloin työtä tehdään oman kodin seinien sisäpuolella eikä esimerkiksi coworking-tilassa. Etätyö voi olla esimerkiksi kotiäidille sopiva työ.
Työnantaja voi edellyttää työntekijää pysyttelemään ulkopuolisten henkilöiden näkö- ja kuuloyhteyden ulottumattomissa työssä käsiteltävien tietojen arkaluontoisuuden takia.
Kotona tehtävä työ 2024 voi tarkoittaa myös työtä, mitä et edes voisi tehdä muualla kuin kotonasi.
Tällaisia voisivat olla esimerkiksi majoituspalveluiden järjestäminen omassa kodissa, perhepäivähoitajana toimiminen tai maatalousyrittäjyys.
En ole koskaan kuullut esimerkiksi maanviljelijän puhuvan etätöistä, kun hän hoitaa yrityksensä juoksevia asioita kotitietokoneellaan – sen sijaan hän puhuu kotona tehtävästä työstä.
Kotona tehtävän työn hyvät puolet
Kotona tehtävään työhön liittyy paljon hyviä puolia, sillä työskentely kotoa käsin helpottaa työn ja vapaa-ajan (kuten perheen tai harrastusten) yhteen sovittamista.
Kotoa käsin tehtävän työn hyvät puolet:
- ei työmatkoja: enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän pakokaasupäästöjä
- mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa (ellei työnantaja edellytä muuta)
- sopii usein myös liikuntarajoitteisille
- mahdollisuus viettää enemmän aikaa perheen parissa
- kotiruoka tulee halvemmaksi kuin työpaikkalounas
- työnantaja säästää toimitilakuluissa (tällä perusteella voisi hyvällä tuurilla saada palkankorotuksen)
Jos sinun ei tarvitse työskennellä tiettyyn kellonaikaan, voit ajoittaa työskentelysi esimerkiksi oman vireystilasi tai pienen lapsesi rytmin mukaiseksi.
Voit vaikka harrastaa liikuntaa kesken työpäivää virkistääksesi aivojasi ja kohottaaksesi kuntoasi. Itse saatan käydä koiran kanssa lenkillä tai ottaa päiväunet.
Koska työmatkan pituus ei enää ole ongelma, voit toteuttaa unelmasi maalle tai esimerkiksi mökille muuttamisesta.
Kotona tehtävän työn suurin hyöty onkin aiempaa suurempi mahdollisuus vaikuttaa omaan työntekoon.
Kotona tehtävän työn huonot puolet
Kotoa käsin tehtävään työhön liittyy myös varjopuolia, kuten:
- yksinäisyys
- houkutus tehdä jatkuvasti ylitöitä
- vaikeus erottaa työ- ja vapaa-aika
- liialliset videopalaverit työtehon laskijoina
- perheenjäsenten ja kotitöiden aiheuttamat keskeytykset
- kodin sähkö-, vesi- ja jätemaksut kasvavat
- tilan ahtaus ja kunnollisen työpisteen puuttuminen
Yksinäisyys koskettaa lähinnä ulospäin suuntautuneita ekstrovertteja. Monet introvertit pitävät kotona tehtävää työtä unelmiensa täyttymyksenä ja nauttivat siitä, ettei etätöissä ollessa tarvitse törmätä kollegoihin.
Koska päivässä voi olla jopa 2 tuntia ylimääräistä vapaa-aikaa ja työpaperit ovat kaiken aikaa käden ulottuvilla, voi etätyöntekijä tuntea kiusausta venyttää työaikaa ja palata papereiden tai työsähköpostien pariin vielä illalla.
Työ- ja vapaa-ajan erottaminen voi tuntua vaikealta, kun mitään fyysistä siirtymistä ei tapahdu.
Etenkin silloin, jos työn tekemistä jatkuvasti häiritään, voi pitkä työpäivä tuntua ainoalta tavalta saada kaikki päivän työt tehtyä.
Vaikka ylipitkä (esimerkiksi 80-tuntinen) työviikko onkin joidenkin yritysjohtajien ihanne, liittyy liialliseen työntekoon monia vaaroja henkiselle ja fyysiselle terveydelle.
Viimeinen kohta eli tilan ahtaus ja työskentely esimerkiksi keittiönpöydän ääressä voivat aiheuttaa vähintäänkin ärsyyntymistä, mutta myös selkäkipuja ja niskajumeja.
Parhaat vinkit etätöihin
Kotoa käsin tehtävä työ on minulle tuttua. Luin tämän artikkelin tueksi myös Grace Paulin oppaan Etätyökirja.
Ohessa kirjan ja omien kokemusteni innoittamat vinkit sujuvampaan etätyöhön.
Rakenna itsellesi ergonominen etätyöpiste
Ergonominen etätyöpiste on kannattava sijoitus, sillä näyttöpäätetyötä tekevä istuu vuodessa noin 1700 tuntia.
Istumisen haitat tunnetaan jo hyvin, joten on hyvä opetella seisomatyöpöydän käyttämiseen.
Jos työnantaja ei tarjoa toimistokalusteita etätyöpisteeseen, investoi niihin itse – laadukkaat kalusteet säilyttävät arvonsa ja käytettävyytensä.
Muutama vinkki etätyöpistettä perustaville:
- Hanki himmennettävä näyttö: säädä se silmien tasalle ja vähintään 50 cm päähän kasvoista
- Suosi korkeudeltaan säädettävää työpöytää (kävele vähintään kerran tunnissa, vaikka sinulla olisi seisomapöytä)
- Aseta näppäimistö ja hiiri samalle tasolle kyynärpäiden kanssa tai niiden alapuolelle
- Osta säädettävä työtuoli (itse suosin selkänojallista satulatuolia)
- Järjestä kunnollinen valaistus ja asenna sälekaihtimet häikäisyn ehkäisemiseksi
Seuraa ja noudata työaikaa
Kuten edellä todettiin, työpäivä voi helposti lipsahtaa ylitöiden puolelle.
Seuraa ja noudata työaikaasi. Jos työajasta kiinni pitäminen on mahdotonta, pohdi syitä.
Jos esimerkiksi työtä keskeyttäviä palavereita tuntuu olevan liikaa, on asia hyvä nostaa esille esimiehen kanssa.
Myös perheenjäsenten kanssa tulisi yrittää laatia pelisäännöt, sillä etätöissä on kyse ihan oikeasta työnteosta.
Et voi kesken töiden keittää kaakaota tai auttaa kaapin siirtämisessä. Myös pyykinpesu ja imurointi kuuluu hoitaa muulloin kuin työaikana.
Etkö koe saavasi mitään aikaiseksi etätöissä? Tätäkin asiaa kannattaa puida esimiehen kanssa, jotta saisit tarvitsemasi tuen.
Jos mikään ei tunnu auttavan, voi olla, ettei etätyö vain ole sinua varten.
Hyvä vinkki työ- ja vapaa-ajan erottamiseen on se, että käyttäytyy aivan kuin olisi menossa lähitöihin.
Työvaatteet, parranajo ja muut rutiinit virittävät aivot työpäivää varten.
Kun työaika päättyy, on aika vaihtaa vaatteet ja laittaa töihin liittyvät tavarat pois näkyvistä tai vähintäänkin siistiin pinoon. Siirtymärituaaliin voi liittää vaikka kahvihetken tai juoksulenkin.
Vältä etätyöapatiaa vaalimalla kontaktejasi
Etätyöapatia voi johtua yhteisöllisyyden puutteesta. Tällaisessa tapauksessa videopalaverit ja vapaamuotoiset videojuttutuokiot työkaverien kanssa voivat auttaa jaksamaan.
Yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voi etsiä myös muualta.
Omaan tuttavapiiriin voi pitää yhteyttä puhelimitse ja somessa, mutta kannattaa pyrkiä tapaamaan myös kasvokkain.
Aion ainakin itse hankkia lähiaikoina jonkin mukavan harrastuksen ja varata kalenteriin aikaa sille. On tärkeää saada välillä vaihtelua ja päästä “ihmisten ilmoille”.
Etätyösopimus tulee tehdä kirjallisena
Ennen kuin töiden tekeminen kotoa käsin alkaa, laadi työnantajasi kanssa kirjallinen etätyösopimus, millä sovitte esimerkiksi vakuutuksesi voimassaolosta ja molemminpuolisista vastuista.
Etätyön ehdoista on sovittu Eurooppa-tasolla tehdyssä etätyön puitesopimuksessa.
Tämä puitesopimus toimii etätyösopimuksien pohjana sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.
Eri keskusjärjestöt ovat laatineet luettelon asioista, mitkä tulee ottaa huomioon sovittaessa etätyöstä työntekijän ja työnantaja välillä.
Miten löytää etätyö?
Se helpoin tapa löytää etätyö 2024 voi olla sopia nykyisen työnantajan kanssa siitä, että alat tehdä etätöitä.
Jos nykyinen työantaja ei lämpene ajatukselle tai olet tilapäisesti työttömänä, tarkasta etätyöpaikat kaikilta isoimmilta työpaikkasivustoilta, käytä puskaradiota ja lähetä avoimia hakemuksia sinua kiinnostaviin yrityksiin.
Kotona tehtävä työ työpaikat ovat todennäköisesti yksityisellä sektorilla, mutta myös valtiolla on siirrytty osittain etätöihin.
Virastoissa alettiin miettiä jo useampi vuosi ennen vuoden 2020 kriisiä, mitä työtä voi tehdä kotona ja mitä ei.
Etätyöpaikat liittyvät usein myyntiin ja asiakaspalveluun
Vilkaisu esimerkiksi Oikotien tai Duunitorin sivuille antaa paljon tietoa siitä, mitä etätöitä on olemassa.
Voit etsiä kokoaikaisia työpaikkoja tai tarkastella sitä, mistä voisit saada lisätuloja kokoaikatyön ohessa.
Jos etsit kotona tehtävää lisätyötä, työpaikat liittyvät hyvin todennäköisesti myyntiin ja asiakaspalveluun. Esimerkiksi puhelinmyyjät voivat työskennellä kotoa käsin, ja he voivat yleensä valita itse työaikansa.
Vaikka kotoa tehtävien töiden määrä on juuri nyt rajallinen, todennäköisesti monet tulevaisuuden ammatit onnistuvat loistavasti etänä – sanotaan 5-10 vuoden kuluessa.
Ohessa muutamia muita esimerkkejä netistä löytyvistä etätyöpaikoista:
- Tallentaja etätyö
- Chat-asiakaspalvelija etätyö
- Sisällöntuottaja etätyö
- Ajanvaraaja etätyö
Vaikka tähtäimessäsi olisi nimenomaan etätyö, asiakaspalvelu vaatii yleensä paikan päällä tapahtuvaa koulutusta ja harjoittelua.
Kun työ alkaa sujua itsenäisesti, voit saada etätyöluvan.
Kestä siis parin viikon tai vaikka parin kuukauden toimistotyö, etätyö on nimittäin joka päivä lähempänä toteutumistaan.
Kaipaatko vinkkejä unelmiesi työpaikan haastatteluun? Lue tästä yleisimmät työhaastattelykysymykset ja niihin fiksut vastaukset.
Kotona tehtävä työ voi vaatia yritystä
Seuraavaksi esittelen muutamia vaihtoehtoja osa- ja kokoaikaiseen työskentelyyn kotoa käsin, jos sopivaa etätyöpaikkaa ei löydy.
Osa alla olevista vaihtoehdoista vaatii oman yrityksen perustamista, mutta se onnistuu nykyään helposti etänä.
1. Etsi freelancer-keikkoja esimerkiksi osoitteista freelancer.com, nerof.fi, fiverr.com, boostcontent.com ja upwork.com. Tarjolla on kaikenlaista sisällöntuotannosta web designiin ja hakukoneoptimoinnista logosuunnitteluun. Laskuttaminen on helpointa toiminimi- tai kevytyrittäjänä.
2. Perusta kotileipomoyritys. Peruskermakakkujen ja voileipäkakkujen ohella voit myydä myös jännittäviä luomuksia, kuten Disney-hahmoja muistuttavia taideteoksia.
3. Vuokraa ylimääräistä huonetta tai piharakennusta Airbnb-palvelussa. Vieraille voi alustan avulla järjestää myös maksullisia elämyksiä ruisleivän leipomisen tai vaikka metsäretken muodossa. Vuokratulot ja elämyksistä saatavat ”muut ansiotulot” voi ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella.
4. Tee käsitöitä tai kirjoita e-kirja. Kansainväliseksi myyntialustaksi sopii Amazon, ja laskutukseen joko oma y-tunnus tai laskutuspalvelu kuten Free.fi. Amazonissa voi myydä vaikkapa käsinmaalattuja Warhammer 40k -miniatyyrihahmoja (ja melkein mitä tahansa muuta).
5. Perusta blogi tai vlogi. Jos saat tarpeeksi seuraajia, voi bloggaaminen tai vloggaaminen muuttua parissa vuodessa kannattavaksi kokopäivätyöksi. Tulot tulevat usein etupäässä mainostajilta, ja laskuttaminen on helpointa joko oman yrityksen tai laskutuspalvelun kautta.
6. Rupea virtuaaliassistentiksi. Perusta yritys ja tarjoa palveluksiasi muille yrityksille. Virtuaaliassistentti hoitaa yrityksen asioita kotoa käsin. Työtehtävät voivat liittyä kirjanpitoon tai vaikka tarjouslaskentaan.
7. Tarjoa virtuaaliopetusta ja myy verkkokursseja. Personal trainer, kieltenopettaja ja pilatesohjaaja voivat työskennellä myös kotoa käsin, kunhan tietoliikenneyhteydet toimivat. Tarvitset laskutukseen oman yrityksen tai laskutuspalvelun.
Jos etsit vain satunnaisia ja pieni lisäansioita, maksetut kyselyt voivat sopia sinulle.
Mielipidekyselystä saa 0,10–5 euroa, ja niihin voi vastailla omien aikataulujensa sen salliessa.
Kyselypalkkiot voi ilmoittaa omalla veroilmoituksellaan muina ansiotuloina, joten yritystä ei tarvita.
Paljonko kotona tehtävällä työllä tienaa?
Monet hyväpalkkaiset ammatit ovat hoidettavissa kotoa käsin täysin etänä.
Kotona tehtävällä työllä voi parhaimmillaan yltää jopa 10 000 euron kuukausituloihin.
Pienimmillään kuukausiansiot jäävät muutamiin euroihin.
Ohessa muutama viitteellinen esimerkki siitä, paljonko kotona tehtävällä työllä voi tienata 2024:
- Puhelinmyyjä: tuntipalkka 8 € + tulospalkka 20 €/myynti (2400 €/kk, jos kokopäivätyö ja 3 myyntiä päivässä)
- Freelancer-sisällöntuottaja: sanapalkkio 0,02 €/kpl, kirjoitustahti 5000 sanaa/päivä (2000 €/kk)
- Airbnb-vuokraus: huonehinta 30 €/yö, täyttöaste 80 % (720 €/kk, huomaa pääomatulovero 30 %)
- Blogin affiliate- ja muut mainostulot: 0-10 000 €/kk. On mahdotonta laskea keskiarvoa, mutta yhdestä sponsoroidusta blogiartikkelista voi saada 50-2000 €, ja yksi onnistunut suosittelu voi tuottaa 0,20-250 €.
- Virtuaalinen joogaopettaja: joogatunti 20 €, oppilaita 10 kpl (4000 €, jos pitää joka arkipäivä yhden tunnin: mahdollisuus passiivisiin tuloihin, jos tallenteen voi ladata jälkikäteen)
Jos siirryt lähitöistä etätöihin, mutta pysyt saman työnantajan palveluksessa eikä työtehtäviäsi muuteta, tienaat etätöissä saman verran kuin lähitöissäkin.
Voit silti saada jatkossa enemmän rahaa käyttöön, eihän sinun tarvitse maksaa enää joukkoliikenteestä tai polttoaineista ynnä muista kuluista, joita oman auton käyttäminen aiheuttaa.
Monet asiat ovat loppujen lopuksi samanlaisia, olipa sinulla lähityö tai kotona tehtävä työ: verotus, työaika, salassapitovelvollisuus ja niin edelleen.
Suurin ero byrokraattiselta kannalta tarkasteltuna on se, että etätyöntekijä ei voi hakea matkakuluvähennystä. Oikea etätyö verovähennys on työhuonevähennys.
Työhuonevähennyksen voi tehdä myös toteutuneiden kulujen perusteella. Jos työhuoneesi käsittäisi 7 % asunnostasi, voisit vähentää 7 % vuokrasta, vesimaksusta, sähköstä ja niin edelleen.
Lue halutessasi lisää kevytyrittäjän verovähennyksistä.
Riippuu tapauksesta, saatko työhuonevähennyksellä enemmän vai vähemmän hyötyjä työmatkakulujen vähentämiseen verrattuna.
Lähteet: Grace Paul, Etätyökirja (2020)