Raha-asiat kuntoon fiksuilla valinnoilla – Fiksukuluttaja.fi

fiksukuluttaja.fi

Fiksukuluttaja.fi on blogi oman talouden hallinnasta ja raha-asioista.

Blogia kirjoittelee sivutoimisesti 30-vuotias yrittäjä-isämies Pohjois-Suomesta sekä samaa ikäluokkaa edustava omavaraisuudesta innostunut nainen Itä-Suomesta.

Meitä yhdistää intohimo kehittää omaa taloutta, eli säästää enemmän, sijoittaa paremmin ja tehdä fiksumpia kulutusvalintoja.

Fiksukuluttaja.fi mediassa

Ilta-Sanomat
Zmarta
Iltalehti
Hidasta Elämää
Suomenmaa
Sijoitustieto.fi
Ukko.fi

Suosittua sisältöä

Blogissa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:

Fiksukuluttaja.fi-blogi poikkeaa muista talousblogeista siinä, että emme julkaise kuukausikatsauksia rahankäytöstämme tai kirjoita aktiivisesti (osake)sijoitusvalinnoistamme.

Pyrimme sen sijaan kirjoittamaan artikkeleita mielenkiintoisista aiheista, joita lukijamme etsivät hakukoneista, sosiaalisesta mediasta ja eri keskustelupalstoilta.

Yhdessä meillä on kokemusta noin kymmenen sijoitusasunnon ostamisesta, osakesijoitussalkkujen kasvattamisesta nollasta kuusinumeroiseksi sekä useiden pienten liiketoimintojen perustamisesta.

Meihin saa helposti yhteyden sähköpostitse: [email protected]. Olemme avoimia kaikille yhteistyöehdotuksille!

Firettäminen: Ultimaattinen opas »
Firettäminen: Ultimaattinen opas »
Kun aloitin kirjoittamaan tätä artikkelia, minulla oli yksi tavoite: tästä tulee netin kattavin ja paras (suomalainen) blogiartikkeli taloudellisesta riippumattomuudesta.Taloudellinen riippumattomuus on aihe, joka aiheuttaa suuria tunteita.Joillekin ...
Lue artikkeli
Mistä tienata lisätuloja? 60+ ideaa
Mistä tienata lisätuloja? 60+ ideaa
Veikkaan, että vain äärimmäisen harva on 100% tyytyväinen omaan tulotasoonsa.Monet – minä mukaan lukien – kaipaavat lisätuloja työn ohessa.Esimerkiksi ensiasunnon ostaminen, jonkin unelman toteuttaminen tai velattomuuden ...
Lue artikkeli
Tulevaisuuden ammatit: 70 työtä joihin kannattaa kouluttautua!
Tulevaisuuden ammatit: 70 työtä joihin kannattaa kouluttautua!
Oletko valitsemassa opiskelu- tai harjoittelupaikkaa?Ellei sinulla ole selkeää haave- tai kutsumusammattia, mitä kohden pyrkiä, voit valita alan esimerkiksi sen työllistävyysnäkymien perusteella.Osa nykyisistä ammateista voi lä...
Lue artikkeli
Lista ikivihreitä [ja toimivia] säästövinkkejä »
Lista ikivihreitä [ja toimivia] säästövinkkejä »
Etsitkö säästövinkkejä, jotka oikeasti toimivat? Haluatko konkreettisia ja käyttökelpoisia neuvoja arjen säästökohteisiin?Hyvä! Olet saapunut oikeaan paikkaan.Fiksukuluttaja.fi:n säästövinkit -artikkeli ...
Lue artikkeli
Kannattaako asuntolainan korkokatto vuonna 2024? Lue mietteeni
Kannattaako asuntolainan korkokatto vuonna 2024? Lue mietteeni
Mietitkö, kannattaako korkokatto vuonna 2024?Asuntolainan korkosuojaus kiinnostaa paljon juuri nyt, ja siihen on syynä korkojen nousu.Tässä artikkelissa selitän, mitä asuntolainan korkokatto tarkoittaa ja jaan korkokatto kokemuksia....
Lue artikkeli
Downshiftaus: Käytännöllinen opas kohtuullistamiseen 2024
Downshiftaus: Käytännöllinen opas kohtuullistamiseen 2024
Downshiftaus lienee tuttu termi, mutta tiedätkö ihan tarkalleen, mitä downshiftaus tarkoittaa?Tässä artikkelissa käyn läpi sitä, mitä downshiftaaminen – suomen kielelle käännettynä siis elämän ...
Lue artikkeli
Mistä halvin sähkö juuri nyt? Päivitä sähkösopimus »
Mistä halvin sähkö juuri nyt? Päivitä sähkösopimus »
Mietitkö, mistä halvin sähkö löytyy vuonna 2024? Tästä artikkelista annan parhaat vinkit kaikille halpaa sähköä etsiville kuluttaja-asiakkaille.Kerron myös sen, mistä sähkön ...
Lue artikkeli
Milloin yhteinen asuntolaina on hyvä ratkaisu?
Milloin yhteinen asuntolaina on hyvä ratkaisu?
Haluatko tietää, kannattaako teidän ottaa yhteinen asuntolaina vaiko kaksi erillistä lainaa? Tämä kysymys pohdituttaa monia muitakin asunnon ostoa suunnittelevia.Siksi selvitin, mitä eroa yhteisellä asuntolainalla ja kahdella erillisellä ...
Lue artikkeli
Mihin kannattaa sijoittaa? Jättilista kohteista 2024
Mihin kannattaa sijoittaa? Jättilista kohteista 2024
Tässä artikkelissa pohdin, mihin kannattaa sijoittaa juuri nyt vuonna 2024.Alla esittelen 17 suosittua sijoituskohdetta lukuisine alalajeineen.Niiden alla pohdin esimerkiksi sitä, mihin kannattaa sijoittaa 1000 euroa, mitä on ...
Lue artikkeli
Miten päästä pois oravanpyörästä?
Miten päästä pois oravanpyörästä?
Haaveiletko pääseväsi pois oravanpyörästä?Tästä haaveilee moni muukin.Jokaisen on mahdollista päästä rti oravanpyörästä, mutta helppoa se ei ole.Kaikista eniten elä...
Lue artikkeli
Verovähennykset 2024: Katso mitä voit vähentää!
Verovähennykset 2024: Katso mitä voit vähentää!
Pohdituttavatko erilaiset verovähennykset?Kokosin avuksesi tämän tietopaketin siitä, mistä voi tehdä verovähennyksiä.Käyn läpi sekä palkansaajan verovähennykset, toiminimen verovähennykset että sen, mistä ...
Lue artikkeli
Muuttajan muistilista: +30 vinkkiä muuttoon
Muuttajan muistilista: +30 vinkkiä muuttoon
Tein avuksesi muuttajan muistilistan, jotta saisit tehtyä kaiken tarvittavan oikeaan aikaan.Olen itse muuttanut 16 kertaa sekä seurannut sivusta vuokralaisten muuttamista sijoitusasuntoihini. Osaan siis antaa parhaat vinkit muuttoon ja muuttamiselle ...
Lue artikkeli
Miten säästää 10 000 euroa vuodessa?
Miten säästää 10 000 euroa vuodessa?
Pohdittuani, miten säästää 10 000 euroa vuodessa aivan tavallisista tuloista, päätin aloittaa säästötavoitteen 1.1.2021.Kerron tässä artikkelissa, millaisin keinoin aion onnistua säästä...
Lue artikkeli
Miten elää kuin minimalisti? Katso vinkit
Miten elää kuin minimalisti? Katso vinkit
Minimalismi tai ”niukismi” tarkoittaa yhdenlaista taidesuuntaa.Minimalismi tarkoittaa myös elämäntapaa. Minimalistinen elämäntyyli tarkoittaa elämää, missä vähemmän on enemmän.Toinen termi kuvaamaan ...
Lue artikkeli
Kotona tehtävä työ: Ota etätyö haltuun vinkeilläni!
Kotona tehtävä työ: Ota etätyö haltuun vinkeilläni!
Tässä artikkelissa kerron sinulle etätyöstä, sen hyvistä ominaisuuksista sekä sen varjopuolista. Annan samalla vinkkejä pahimpien sudenkuoppien välttämiseen, onhan itsellänikin kokemusta etätyöstä.Miljoonilla ...
Lue artikkeli
Paras sähkötarjous haussa? Katso nämä vaihtoehdot [2024]
Paras sähkötarjous haussa? Katso nämä vaihtoehdot [2024]
Mietitkö, miltä yhtiöltä löytyy paras sähkötarjous vai kaipaatko lisätietoa erilaisista sähkötarjouksista osataksesi tehdä oikean valinnan?Molemmissa tapauksissa olet juuri oikean artikkelin äärellä.Alta ...
Lue artikkeli
Korkoa korolle -laskuri
Korkoa korolle -laskuri
Korkoa korolle -ilmiö on Albert Einsteinin mukaan “maailman kahdeksas ihme”.Jotta tämä ihme havainnollistuisi lukijoilleni, päätin luoda oman korkoa korolle -laskurin. Laskurin avulla voit nähdä, miten pitkä...
Lue artikkeli
Mistä aloittaa tavaroiden karsiminen?
Mistä aloittaa tavaroiden karsiminen?
Tässä artikkelissa kerron sinulle, kuinka vähentää tavaraa ja miten aloittaa kodin raivaus.Tavaroiden karsiminen tekee avaruutta pieniinkin tiloihin. Lisäksi turhan tavaran karsiminen helpottaa siivousta ja paikasta toiseen ...
Lue artikkeli
Hyväpalkkaiset ammatit [+60 työn lista]
Hyväpalkkaiset ammatit [+60 työn lista]
Mietitkö, millaisia hyväpalkkaiset ammatit ovat, vai onko tarkoituksenasi löytää mahdollisimman hyväpalkkainen työ?Tein listan, mistä näet erityisen hyväpalkkaiset ammatit.Selvitin samalla, miten saada hyväpalkkainen ...
Lue artikkeli
Vuosimaksuton luottokortti haussa? Katso ilmaiset maksukortit »
Vuosimaksuton luottokortti haussa? Katso ilmaiset maksukortit »
Tiesitkö, että markkinoilta löytyy useampikin ilmainen luottokortti?Kuukausi- ja vuosimaksuton luottokortti tarjoaa pisimmillään jopa 60 vuorokautta kulutonta ja korotonta maksuaikaa. Lisäksi luottokortin voi tilata ilmaiseksi.Alta nä...
Lue artikkeli
Sähköpyörät vertailussa: Löydä paras malli omiin tarpeisiin »
Sähköpyörät vertailussa: Löydä paras malli omiin tarpeisiin »
Sähköpyöräilemään pitäisi päästä, mutta paras sähköpyörä vielä löytämättä?Tässä artikkelissa arvioin tämän hetken parhaat ...
Lue artikkeli
Laskutuspalvelut vertailussa: Katso 16 parasta »
Laskutuspalvelut vertailussa: Katso 16 parasta »
Vertailin puolestasi kaikki suosituimmat laskutuspalvelut. Selvitin samalla tärkeimmät faktat kevytyrittäjyydestä.Alta löytyvä laskutuspalvelu vertailu esittelee sinulle 16 parasta vaihtoehtoa.Vertailun jälkeen kerron siitä, miten paras ...
Lue artikkeli
Paljonko sähköauton lataus maksaa vuonna 2024?
Paljonko sähköauton lataus maksaa vuonna 2024?
Haluatko tietää, paljonko sähköauton lataus maksaa?Sähköauton voi ladata kotona tai julkisella latauspisteellä,Tässä artikkelissa käsittelen sitä, mikä on sähköauton lataus hinta ...
Lue artikkeli
Voiko yhdistelylaina keventää taloustaakkaa?
Voiko yhdistelylaina keventää taloustaakkaa?
Yritätkö selvittää, mistä paras yhdistelylaina löytyy?Olen tutkinut eri vaihtoehtoja useita vuosia ja kirjoittanut Fiksukuluttaja-blogiin kymmeniä artikkeleita velkojen yhdistelystä.Uskallan väittää tietäväni, mistä halvin ...
Lue artikkeli
Asuntosijoittaminen: Opas aloittelijalle 2024
Asuntosijoittaminen: Opas aloittelijalle 2024
Kiinnostaako asuntosijoittaminen?Tästä kattavasta oppaasta löydät kattavasti tietoa asuntosijoittamisesta.Käyn läpi muun muassa vuokratulojen verotusta ja asuntosijoittamisen kannattavuutta. Kerron myös siitä, miten ja mistä ...
Lue artikkeli
Majoitus- ja ravitsemustoiminnan palkkakehitys koronakriisissä
Majoitus- ja ravitsemustoiminnan palkkakehitys koronakriisissä
Lähipiirissäni on ravintola-alalla työskenteleviä henkilöitä ja majoitusalan yrittäjiä. Olen seurannut vuoden ajan vierestä, miten suurta kärsimystä Covid-19 -pandemia ja hallituksen asettamat erilaiset ...
Lue artikkeli
Paras sähköpotkulauta etsinnässä? Tässä tuore vertailu [2024]
Paras sähköpotkulauta etsinnässä? Tässä tuore vertailu [2024]
Tämän artikkelin yksinkertainen tarkoitus on auttaa sinua löytämään paras sähköpotkulauta vuonna 2024.Kummankin Fiksukuluttaja.fi:n ylläpitäjän innostus sähkö...
Lue artikkeli
Asunnon ostajan muistilista [2024]
Asunnon ostajan muistilista [2024]
Onko edessä asunnon osto?Asunnon ostaminen on jännittävää, ja muistettavia asioita on paljon.Alle laatimani asunnon ostajan muistilista auttaa sinua muistamaan kaikki tärkeät asiat.Lisäksi ...
Lue artikkeli
Pankit Suomessa: Lista [hinnastot mukana]
Pankit Suomessa: Lista [hinnastot mukana]
Tiedätkö nimeltä kaikki suomalaiset pankit?Saatat yllättyä siitä, kuinka monet pankit Suomessa toimivat, sillä Suomen Finanssivalvonnan valvottavaluetteloon on merkitty 226 luottomarkkinoilla toimivaa yhteisöä.Tässä artikkelissa esittelen ja ...
Lue artikkeli
Selkeä opas sijoitusten hajauttamiseen
Selkeä opas sijoitusten hajauttamiseen
Mietitkö, mitä sijoitusten hajauttaminen oikein tarkoittaa?Tässä tietopaketissa vastaan mahdollisimman perusteellisesti siihen, miten tehdä säästöjen ja sijoitusten hajautus.Ensin käsittelen sitä, mitä ajallinen hajauttaminen tarkoittaa. Sitten ...
Lue artikkeli
Kumpi valita: AOT vai OST [2024]?
Kumpi valita: AOT vai OST [2024]?
Olet saattanut kuulla termeistä arvo-osuustili (AOT) ja osakesäästötili (OST).Mitä eroa näillä kahdella on ja kumpi on parempi vaihtoehto?Tarkastelen seuraavaksi tarkemmin arvo-osuustilin ja osakesää...
Lue artikkeli
Osakesäästötili harkinnassa? Tässä vertailu [2024]
Osakesäästötili harkinnassa? Tässä vertailu [2024]
Pohditko, mikä kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista olisi se paras osakesäästötili juuri sinulle?Tutustuin puolestasi eri osakesäästötilien ominaisuuksiin ja laadin oheisen taulukon, minkä avulla voit vertailla osakesää...
Lue artikkeli
Kotitalouden budjetti: Miten se laaditaan?
Kotitalouden budjetti: Miten se laaditaan?
Budjetti auttaa varautumaan tuleviin menoihin ja saamaan rahaa säästöön.Budjetin laatiminen on antoisaa sekä opettavaista ja sitä voidaan pitää oman taloudenhallinnan kivijalkana. Budjetin tekeminen voi olla myös ...
Lue artikkeli
Pankin vaihto edessä? Tässä vinkit sen toteuttamiseen »
Pankin vaihto edessä? Tässä vinkit sen toteuttamiseen »
Onko sinulla edessäsi pankin vaihto vai harkitsetko sitä vasta?Olen itse vaihtanut pankkia useasti, joten laadin tämän kattavan oppaan pankin vaihtamisesta.Kerron, miten pankin vaihto tapahtuu, kauanko ...
Lue artikkeli
Opas velkojen vyöryttämiseen
Opas velkojen vyöryttämiseen
Velkojen vyörytys on yksi tehokkaimmista keinoista miten päästä veloista eroon.Tässä artikkelissa pureudun esimerkkilaskelman kera tarkemmin siihen, miten velkojen vyöryttäminen käytännössä tehdää...
Lue artikkeli
Kannattaako lyhennysvapaa korkojen noustessa?
Kannattaako lyhennysvapaa korkojen noustessa?
Onko lainan lyhennysvapaa sinulle ajankohtainen asia?Tässä artikkelissa kerron, miten kulutusluoton tai asuntolainan lyhennysvapaa haetaan, ja mitä hyötyä siitä voi olla.Pohdin myös sitä, mitä tehdä, jos ...
Lue artikkeli
Kannattaako opintolaina sijoittaa? Lue miksi ja miten »
Kannattaako opintolaina sijoittaa? Lue miksi ja miten »
Tässä artikkelissa pohdin oman esimerkkitapaukseni kautta, kannattaako opintolaina sijoittaa.Opintolainan sijoittaminen tuntuu olevan aihe, jonka kiinnostavuus kasvaa vuosi vuodelta.Olen itse sijoittanut opintolainani varsin menestyksekkäästi (artikkeli sisältää ...
Lue artikkeli
Treidaus: Katso paras treidaus alusta [2024]
Treidaus: Katso paras treidaus alusta [2024]
Kiinnostaako treidaus?Treidaaminen onkin nostanut suosiotaan suomalaisten keskuudessa vuosi vuodelta. Tässä artikkelissa kerron, mistä oikein on kyse.Teknologian ansiosta myös erilaiset treidaus alustat ovat kehittyneet yhä enemmän. ...
Lue artikkeli
Luottokortit vertailussa: Mistä pisin koroton maksuaika?
Luottokortit vertailussa: Mistä pisin koroton maksuaika?
Tämä tekemäni tuore luottokorttivertailu kertoo, mistä paras luottokortti vuonna 2024 löytyy.Halvin luottokortti ei välttämättä ole se paras vaihtoehto, sillä luottokortin valintaan vaikuttavat myö...
Lue artikkeli
Puhelinliittymien ajankohtainen vertailu [2024]
Puhelinliittymien ajankohtainen vertailu [2024]
Kerron tässä artikkelissa, miten puhelinliittymät kannattaa kilpailuttaa, ja miten on helpointa valita itselle halvin puhelinliittymä.Puhelinliittymä on hyvä kilpailuttaa vähintään kerran vuodessa, sillä hinnat muuttuvat kaiken ...
Lue artikkeli
Vertailin autolainat: Tämä oli tulos!
Vertailin autolainat: Tämä oli tulos!
Auton hankkiminen (tai vaihtaminen) on toisinaan mielessä itse kullakin..Koska olen erityisen kiinnostunut vertailemaan eri rahoitustuotteiden hintoja, päätin selvittää, mistä halvin autolaina löytyy.Päätin kilpailuttaa 10 000 € ...
Lue artikkeli
Osakevälittäjät vertailussa: Katso paras vaihtoehto »
Osakevälittäjät vertailussa: Katso paras vaihtoehto »
Onko hakusessa halvin osakevälittäjä vai onko paras osakevälittäjä mielestäsi se, jolla sijoituskohteiden määrä on suurin?Otin lukuisista osakevälittäjistä selvää puolestasi.Tästä ...
Lue artikkeli
Miten luottokelpoisuus arvioidaan?
Miten luottokelpoisuus arvioidaan?
Mietitkö, miten luottokelpoisuus arvioidaan?Niin miettii moni muukin, koska luottokelpoisuuden arvioinnissa käytetään pankkikohtaisia menetelmiä, eikä pankin tarvitse kertoa hakijalle, miksei tämän luottoluokitus riitä lainan saamiseen.Tä...
Lue artikkeli

Fiksukuluttaja.fi sivuston kaupallisuus

Osa sivuston sisällöstä sisältää kumppanuusmainontalinkkejä hyväksi havaittuihin palveluihin, joita itsekin käytämme, kuten äänikirjat tai puhelinliittymät.

Korkoa korolle ilmiöSuosittelemme mielellään yrityksiä, joiden palveluihin olemme itsekin tyytyväisiä. Hyvä esimerkki tästä on Nordnet, jossa meillä molemmilla on osakesalkut.

Myös esimerkiksi lainavertailu on tärkeässä osassa sisältöämme, sillä ovathan lainoihin liittyvät korot sekä kulut monille kuluttajille suurimpia elämän kustannuksia.

Blogin mainostuloilla kuittaamme sivuston ylläpitoon liittyviä kuluja, rahoitamme entistä parempaa sisältöä lukijoillemme ja tietysti edistämme omaa matkaamme taloudelliseen riippumattomuuteen.

Yksi esimerkki siitä, mihin sivuston mainostuloja käytetään, on ammattilaiskoodarilla teettämämme ”upotettava” korkoa korolle -laskuri.

Jokainen lukijamme, joilla on oma blogi, voi upottaa laskurin lyhytkoodilla omalle sivustolleen seuraajiensa iloksi!

Lue tietoa meistä ja ole rohkeasti yhteydessä kaikissa yhteistyökuvioissa joko yhteydenottolomakkeella tai sähköpostilla: [email protected].

Tehdään yhdessä fiksuja talouspäätöksiä vuonna 2024 🙂

Etusivu
Scroll to Top